Ahlstrom-Munksjö Oyj:n nimitystoimikunnan kokoonpano

AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE 12.6.2018 klo. 15.00

Nimitystoimikunta koostuu yhtiön kolmen suurimman osakkeenomistajan edustajista sekä lisäksi asiantuntijajäseninä toimivista yhtiön hallituksen puheenjohtajasta ja hallituksen nimittämästä henkilöstä. Seuraavat kolme henkilöä on nimitetty edustajiksi nimitystoimikuntaan:

  • Mikael Lilius (Ahlström Capital Oy)
  • Alexander Ehrnrooth (Viknum AB ja Belgrano Inversiones Oy)
  • Mikko Mursula (Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen)

Hallituksen puheenjohtaja Peter Seligson toimii nimitystoimikunnan työjärjestyksen mukaan nimitystoimikunnan toisena asiantuntijajäsenenä, minkä lisäksi hallitus on valinnut Elisabet Salander Björklundin toiseksi asiantuntijajäseneksi.

Nimitystoimikunta on valinnut jäsenistään Mikael Liliuksen toimikunnan puheenjohtajaksi. Oikeus nimittää osakkeenomistajien edustajia on niillä kolmella osakkeenomistajalla, joiden osuus yhtiön kaikkien osakkeiden tuottamista äänistä on seuraavaa varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden toukokuun 31. päivänä suurin Euroclear Finlandin pitämän yhtiön osakasluettelon ja Euroclear Sweden AB:n pitämän osakerekisterin perusteella.

Nimitystoimikunta on nimitetty (1) Ahlström Capitalin, (2) Viknumin ja Belgrano Inversionesin (kuten kuvattu alla) ja (3) Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen toimesta.

Osakkeenomistajien ryhmän, joka on sopinut yhteisen edustajan nimittämisestä nimitystoimikuntaan, omistukset lasketaan yhteen ääniosuutta laskettaessa, mikäli kyseiset osakkeenomistajat esittävät yhteisen kirjallisen pyynnön asiasta ja kopion sopimuksesta hallituksen puheenjohtajalle viimeistään varsinaista yhtiökokousta edeltävän vuoden toukokuun 30. päivänä. Ahlstrom-Munksjön tietoon on saatettu, että Viknum AB ja Belgrano Inversiones Oy ovat allekirjoittaneet kyseisen sopimuksen.

31.5.2018 Ahlström Capitalin (100 % omistetun tytäryhtiö AC Invest Fiven B.V.:n kautta) omistus oli 17 935 919 osaketta (18,6 %), Viknum AB:n ja Belgrano Inversiones Oy:n yhteenlaskettu omistus oli 12 160 595 osaketta (12,6 %) ja Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen omistus oli 3 025 765 osaketta (3,14 %).

Nimitystoimikunta valmistelee hallituksen jäsenten valintaa ja hallituksen jäsenten palkitsemista sekä hallituksen valiokuntien ja nimitystoimikunnan jäsenten palkitsemista koskevat ehdotukset varsinaiselle yhtiökokoukselle.

Lisätietoja:


Johan Lindh, Head of Investor Relations, + 46 10 250 10 38, email: johan.lindh@ahlstrom-munksjo.com

Juho Erkheikkki,  Investor Relations Manager, +358 10 888 47 31, email: juho.erkheikki@ahlstrom-munksjo.com

Ahlstrom-Munksjö lyhyesti
Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja maailmanlaajuisesti tarjoten innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Tuotteisiimme kuuluvat koristepaperit, suodatinmateriaalit, irrokepohjapaperit, hiomapaperit, kuitukankaat, elektrotekniset paperit, lasikuitumateriaalit, elintarvikepakkaukset ja etiketit, teipit, terveydenhuollon kankaat sekä diagnostiikan sovellukset. Liikevaihtomme on noin 2,2 miljardia euroa vuodessa ja meitä on 6 000 henkeä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.