Munksjö Oyj: Varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Helsinki, Suomi, 2014-04-02 13:45 CEST (GLOBE NEWSWIRE) --
MUNKSJÖ OYJ, PÖRSSITIEDOTE 2.4.2014 klo. 13.45 CET

Munksjö Oyj: Varsinaisen yhtiökokouksen ja hallituksen järjestäytymiskokouksen
päätökset

Munksjö Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin tänään Helsingissä. Yhtiökokous
vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle
vastuuvapauden tilivuodelta 2013.

- Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että tilivuodelta 2013 ei
makseta osinkoa.

- Päätös varojen jakamisesta sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta pääoman
palautuksena

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että 31.12.2013
päättyneeltä tilikaudelta vahvistetun taseen perusteella varojen jakamisesta
sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta pääoman palautuksena siten, että
pääoman palautuksen määrä on 0,1 euroa osaketta kohden.

Pääoman palautus maksetaan osakkeenomistajalle, joka maksun täsmäytyspäivänä
7.4.2014 on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön
osakasluetteloon. Palautus maksetaan 14.4.2014.

- Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen

Yhtiökokous päätti nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen
palkkiot säilyvät ennallaan. Puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 70 000
euroa ja jäsenille 35 000 euroa.

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen pysyvien
valiokuntien jäsenille maksettavat palkkiot säilyvät ennallaan.
Tarkastusvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan vuosipalkkiona 9 000 euroa ja
jäsenille 6 000 euroa. Palkitsemisvaliokunnan puheenjohtajalle maksetaan
vuosipalkkiona 6 000 euroa ja jäsenille 3 000 euroa.

Nimitystoimikunnan jäsenille ei makseta palkkiota. Matkakustannukset korvataan
yhtiön matkustussäännön mukaan.

- Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen ja hallituksen jäsenten
valitseminen

Yhtiökokous päätti nimitystoimikunnan ehdotuksen mukaisesti, että hallituksen
jäsenten lukumäärä on seitsemän. Yhtiökokous päätti nimitystoimikunnan
ehdotuksen mukaisesti valita hallitukseen uudelleen Sebastian Bondestamin,
Fredrik Cappelenin, Hannele Jakosuo-Janssonin, Elisabet Salander Björklundin ja
Peter Seligsonin. Uusiksi jäseniksi valittiin Caspar Callerström ja Alexander
Ehrnrooth. Hallituksen toimikausi jatkuu seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen
päättymiseen saakka.

- Tilintarkastajan valitseminen ja tilintarkastajan palkkiosta päättäminen

Yhtiökokous valitsi hallituksen ehdotuksen mukaisesti tilintarkastajaksi KPMG
Oy Ab, joka on ilmoittanut yhtiön päävastuulliseksi tilintarkastajaksi KHT
Sixten Nymanin. Yhtiökokous päätti edelleen, että tilintarkastajan palkkiot
maksetaan yhtiön hyväksymän laskun mukaan.

- Hallituksen valtuuttaminen päättämään omien osakkeiden hankkimisesta sekä
niiden luovuttamisesta ja pantiksi ottamisesta

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuuttaa hallituksen
päättämään yhtiön omien osakkeiden hankkimisesta, luovuttamisesta ja pantiksi
ottamisesta yhdessä tai useammassa erässä seuraavin ehdoin:

Valtuutuksen perusteella voidaan hankkia tai ottaa pantiksi yhteensä enintään 4
000 000 kappaletta yhtiön omia osakkeita ottaen kuitenkin huomioon
osakeyhtiölain määräykset yhtiön ja sen tytäryhteisöjen hallussa tai panttina
kulloinkin olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä. Osakkeet voidaan hankkia
ainoastaan julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken pörssikurssiin yhtiön
vapaalla omalla pääomalla. Osakkeiden hankinnassa noudatetaan NASDAQ OMX
Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjä.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien
osakkeiden hankkimisen ja pantiksi ottamisen ehdoista. Valtuutus sisältää siten
myös oikeuden hankkia omia osakkeita muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten
mukaisessa suhteessa.

Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää enintään 4 000 000 yhtiön
hallussa olevan oman osakkeen luovuttamisesta. Hallitus valtuutetaan päättämään
siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi
päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa
osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita. Osakkeet
voidaan luovuttaa vastikkeena muun muassa mahdollisissa yrityskaupoissa tai
muissa järjestelyissä tai yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien
toteuttamiseen hallituksen päättämällä tavalla ja laajuudessa. Hallituksella on
myös oikeus päättää omien osakkeiden myymisestä julkisessa kaupankäynnissä
mahdollisten yritysostojen rahoittamiseksi. Valtuutus sisältää myös hallituksen
oikeuden päättää pantiksi otettujen omien osakkeiden myymisestä. Valtuutus
sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden
luovuttamisen ehdoista.

Hallituksen valtuutukset omien osakkeiden hankkimiseen, luovuttamiseen ja
pantiksi ottamiseen ovat voimassa 18 kuukauden ajan yhtiökokouksen
päättymisestä, mutta valtuutukset päättyvät kuitenkin viimeistään yhtiön
seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

- Yhtiökokousasiakirjat

Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä osoitteessa www.munksjo.com 16.4.2014
alkaen.

- Hallituksen järjestäytymiskokouksen päätökset

Hallitus valitsi järjestäytymiskokouksessaan, joka pidettiin heti
yhtiökokouksen jälkeen, puheenjohtajaksi Peter Seligsonin ja
varapuheenjohtajaksi Fredrik Cappelenin. Hallitus päätti perustaa kaksi pysyvää
hallitusvaliokuntaa, tarkastusvaliokunnan ja palkitsemisvaliokunnan. Hallitus
valitsi keskuudestaan Elisabet Salander Björklundin (puheenjohtaja), Alexander
Ehrnroothin ja Sebastian Bondestamin tarkastusvaliokunnan jäseniksi ja Peter
Seligsonin (puheenjohtaja), Fredrik Cappelenin ja Hannele Jakosuo-Janssonin
palkitsemisvaliokunnan jäseniksi.

Munksjö Oyj

Lisätietoja:

Åsa Fredriksson, SVP HR and Communications, puh. +46 10 250 1003
Laura Lindholm, Investor Relations Manager, puh. +46 10 250 1026

Munksjö - Materiaaleja innovatiiviseen tuotesuunnitteluun
Munksjö-konserni on kansainvälinen erikoispaperiyhtiö joka tarjoaa
asiakkailleen ainutlaatuisen tuotevalikoiman erilaisiin teollisuussovelluksiin
ja kuluttajalähtöisiin tuotteisiin. Vuonna 1862 perustettu yhtiö on yksi
maailman johtavia korkealaatuisten papereiden valmistajia monella
houkuttelevalla markkinasegmentillä, kuten koristepapereissa,
irrokepohjapapereissa, elektroteknisissä papereissa, tarraetikettipapereissa
sekä terästeollisuuden välipapereissa. Munksjön globaalin läsnäolon ja
asiakkaidemme toimintaan integroitumisen ansiosta yritys muodostaa
maailmanlaajuisen palveluyrityksen, jolla on noin 3 000 työntekijää.
Tuotantolaitoksemme sijaitsevat Ranskassa, Ruotsissa, Saksassa, Italiassa,
Espanjassa, Brasiliassa ja Kiinassa. Munksjö on listattu NASDAQ OMX
Helsingissä. Lue lisää osoitteessa www.munksjo.com.

Jaa tämä sivuJaa tämä sivu