Ahlstrom-Munksjö suunnittelee noin yhdeksän miljoonaa euron investointeja taloudellisen tuloksen parantamiseen

AHLSTROM-MUNKSJÖ OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 23.4. 2018 klo 13:00

Ahlstrom-Munksjö on tehnyt päätöksen kahdesta investointiprojektista, arvoltaan yhteensä yhdeksän miljoonaa euroa. Molempien projektien taloudelliset tuotot ovat houkuttelevia. Päätös tukee Ahlstrom-Munksjön strategista tavoitetta säilyttää johtoasema kuitupohjaisten ratkaisujen maailmanlaajuisten markkinoiden tietyissä osissa, joilla on myönteisiä kasvunäkymiä ja joita tukevat kestävästi kehittyviä markkinoita edistävät tekijät.

Nämä projektit eivät vaikuta olennaisesti tämän vuoden investointisuunnitelmaan. Vuoden 2018 investointiohjeet, jotka julkaistiin 13. helmikuuta 2018, eivät muutu.

Laminaattipaperin laadun parannusinvestointi Dettingenin tehtaalla Saksassa

Decor-liiketoiminta-alueella yhtiö investoi noin 5 miljoonaa euroa parantaakseen Dettingenissä valmistetujen esikyllästettyjen laminaattipaperien laatua. Investoinnin avulla voidaan tarjota kevyempiä papereita ja vahvistaa edelleen liiketoiminnan johtavaa asemaa esikyllästetyissa laminaattipapereissa. Projektin arviodaan saatavan päätökseen vuoden 2018 lopussa. Ahlstrom-Munksjö on maailman johtava paperipohjaisten pintamateriaalien valmistaja laminaattilattioihin- ja huonekaluihin sekä sisustukseen.

Investointi toimitusaikojen lyhentämiseen ja kustannusten alentamiseen Pont Audemerin tehtaalla Ranskassa

Specialties-liiketoiminta-alueella yhtiö investoi noin 4 miljoonaa euroa steriilikääreiden jatkojalostuslinjan jälleenrakentamiseen Pont Audemerin tehtaalla Ranskassa. Materiaalilla suojataan sairaalavaatteita ja instrumentteja. Investointi sisältää uuden arkkileikkurin ja poimutuslinjan asennuksen sekä automatisoidun pakkauslinjan valmiille tuotteille. Investointi, joka valmistuu vuoden 2019 toisella neljänneksellä, parantaa liiketoiminnan kilpailukykyä alhaisempien kustannusten sekä lyhyempien toimitusaikojen myötä. Specialties-liiketoiminta-alue valmistaa elintarvike- ja juomapakkausmateriaaleja, laboratoriosuodattimia, bioteknologian diagnostiikkamateriaaleja, veden puhdistusmateriaaleja, teippituotteita sekä terveydenhuollon kankaita.

Lisätietoja:


Juho Erkheikki, Investor Relations Manager, tel. +358 50 413 45 83, juho.erkheikki@ahlstrom-munksjo.com

Ahlstrom-Munksjö lyhyesti
Ahlstrom-Munksjö on johtava kuitupohjaisten materiaalien valmistaja maailmanlaajuisesti tarjoten innovatiivisia ja kestävän kehityksen mukaisia ratkaisuja. Tuotteisiimme kuuluvat koristepaperit, suodatinmateriaalit, irrokepohjapaperit, hiomapaperit, kuitukankaat, elektrotekniset paperit, lasikuitumateriaalit, elintarvikepakkaukset ja etiketit, teipit, terveydenhuollon kankaat sekä diagnostiikan sovellukset. Liikevaihtomme on noin 2,2 miljardia euroa vuodessa ja meitä on 6 000 henkeä. Ahlstrom-Munksjön osake on noteerattu Nasdaq Helsingissä ja Tukholmassa. Lue lisää osoitteessa www.ahlstrom-munksjo.com.