Ahlstromin tilinpäätöstiedote 2011: Strategian toimeenpano edistyi

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 1.2.2012 klo 12.00

Jatkuvat toiminnot loka-joulukuu 2011 verrattuna loka-joulukuuhun 2010:

  • Liikevaihto oli 371,3 miljoonaa euroa (416,8 milj. euroa). 

  • Liiketappio oli 4,2 miljoonaa euroa (9,0 milj. euroa).  

  • Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 1,7 miljoonaa euroa (12,7 milj. euroa). 

  • Liikevoittoprosentti ilman kertaluonteisia eriä oli 0,4 (3,1). 

  • Tappio ennen veroja oli -10,7 miljoonaa euroa (-14,5 milj. euroa).  

  • Osakekohtainen tulos oli -0,22 euroa (-0,22 euroa). 

Tapahtumia loka-joulukuussa 2011

  • Home and Personal -liiketoiminnan myynti saatiin päätökseen lukuunottamatta Brasilian liiketoimintoja, joiden osalta siirron arvioidaan toteutuvan vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen loppuun mennessä. 

  • Ahlstrom esitteli uuden visionsa "Innostamme ihmisiä, suhtaudumme intohimoisesti uusiin haasteisiin, kasvamme yhdessä asiakkaidemme kanssa", jolla määritetään millainen yritys haluamme olla tulevaisuudessa.  

  • Ahlstrom investoi 49,5 prosentin osuuteen akkuteknologiaa kehittävästä Porous Power Technologies, LLC:stä.  

  • Uusi tulosparannusohjelma käynnistettiin ja toteutettin yksiköissä, jotka olivat jääneet huomattavasti jälkeen tavoitteistaan.  

Jatkuvat toiminnot tammi-joulukuu 2011 verrattuna tammi-joulukuuhun 2010:

  • Liikevaihto oli 1 607,2 miljoonaa euroa (1 636,3 milj. euroa). 

  • Liikevoitto oli 20,1 miljoonaa euroa (46,5 milj. euroa).  

  • Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 49,7 miljoonaa euroa (66,8 milj. euroa). 

  • Liikevoittoprosentti ilman kertaluonteisia eriä oli 3,1 (4,1). 

  • Tappio ennen veroja oli -6,6 miljoonaa euroa (18,8 milj. euroa).  

  • Osakekohtainen tulos oli -0,38 euroa (0,11 euroa).  

Osinkoehdotus

  • Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2011 päättyneeltä tilikaudelta jaetaan osinkoa kokonaisuudessa 1,30 euroa osakkeelta: 0,87 euroa osakkeelta sekä ylimääräinen osinko 0,43 euroa osakkeelta. Ylimääräinen osinko perustuu Home and Personal -liiketoiminta-alueen myynnistä saatuihin varoihin. 

Näkymät vuodelle 2012

  • Liikevaihdon jatkuvista toiminnoista arvioidaan olevan 1 575-1 735 miljoonaa euroa vuonna 2012. Liikevoiton jatkuvista toiminnoista ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan 60-80 miljoonaa euroa.  

Jan Lång, toimitusjohtaja

- Vuosi alkoi hyvin ja tuloksemme parani. Maailmantalouden heikentyminen, joka näkyi erityisesti Euroopassa, vaikutti kuitenkin negatiivisesti taloudelliseen tulokseemme toisesta neljänneksestä alkaen. Jatkoimme kuitenkin määrätietoisesti kehitysohjelmiamme ja toteutimme tulosparannustoimia yksiköissä, jotka olivat jääneet huomattavasti jälkeen tavoitteistaan. Paransimme kustannusrakennettamme ja suljimme kannattamattomia yksiköitä ja tuotantolinjoja.

- Viime vuoden lopussa esittelimme uuden visiomme, jolla kiteytämme millainen  yritys haluamme olla 5-10 vuoden kuluttua. Olemme asettaneet itsellemme kunnianhimoisia tavoitteita, jotka ohjaavat toimintaamme haluamaamme suuntaan.

- Visiomme mukaisesti jatkoimme määrätietoisesti strategiamme toteuttamista. Porous Power Technologies -yritysosto, Home and Personal -liiketoiminnan myynti sekä strateginen päätös luopua lasikuidun valmistuksesta olivat merkittäviä merkkipaaluja. Etsimme jatkossakin uusia liiketoimintamahdollisuuksia hyödyntämällä ainutlaatuisia tuotteitamme, teknologioitamme ja osaamistamme.     

Avainluvut jatkuvista toiminnoista

Milj. euroa Q4/2011 Q4/2010 Muutos, % 2011 2010 Muutos, %
Liikevaihto 371,3 416,8 -10,9 1 607,2 1 636,3 -1,8
Liikevoitto -4,2 -9,0 -53,2 20,1 46,5 -56,7
Liikevoitto, % -1,1 -2,2 1,3 2,8
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 1,7 12,7 -87,0 49,7 66,8 -25,6
Liikevoitto, % 0,4 3,1 3,1 4,1
Voitto / tappio ennen veroja -10,7 -14,5 26,1 -6,6 18,8 -135,1
Kauden voitto / tappio -8,9 -8,8 -1,4 -12,2 10,9 -211,9
Tulos / osake -0,22 -0,22 -0,38 0,11
Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), % -2,6 -3,9 2,0 5,2
Investoinnit 35,9 20,2 77,6 66,4 47,2 40,6
Henkilöstö kauden lopussa 5 202 5 131 1,4 5 202 5 131 1,4

Home and Personal -liiketoiminta on raportoitu erikseen lopetetuissa toiminnoissa.

Toimintaympäristö

Useimpien tuotteidemme kysyntä jatkoi laskuaan vuoden 2011 neljännellä neljänneksellä. Maantieteellisesti kysyntä oli vaimeaa Euroopassa, kun taas Pohjois-Amerikassa nähtiin joitain merkkejä toipumisesta kauden loppua kohden.

Maailmantalouden hidastuminen vaikutti moniin markkinoihimme, kuten rakennusteollisuuteen. Tämä näkyi tapetti- ja lattiamateriaalien markkinoilla, jotka alkoivat heiketä neljännellä neljänneksellä alkuvuoden kasvun jälkeen. Myös elintarvikepakkaus- ja teippimateriaalien kysyntä heikkeni katsauskaudella.  

Label and Processing -liiketoiminta-alueen valmistamien erikoispaperien kysyntä laski katsauskaudella suurelta osin. Tuulivoimateollisuuden käyttämien erikoislujitteiden markkinatilanne pysyi heikkona Ahlstromin päämarkkina-alueilla.

Kehitys kuljetusteollisuuden suodatinmateriaalimarkkinoilla oli myönteisempää Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Advanced Filtration -yksikön tuotteiden markkinatilanne pysyi hyvänä. Terveydenhuollon materiaalin kysyntä pysyi myös vahvana.

Ahlstromin käyttämien pääraaka-aineiden kuten sellun ja synteettisten kuitujen hinnat jatkoivat laskuaan neljännellä neljänneksellä heikentyneen maailmanlaajuisen kysynnän seurauksena. Kemikaalien hinnat pysyivät yleisestä kustannusten laskusta huolimatta korkeina.  

Euroopan komissio alensi maaliskuussa polkumyyntitulleja tiettyjen Kiinan kansantasavallasta Euroopan Unionin alueelle tuotavien lasikuitutuotteiden osalta. Tämä heikensi eurooppalaisten lasikuituvalmistajien tilannetta edelleen neljännellä vuosineljänneksellä.  

Liikevaihdon kehitys jatkuvissa toiminnoissa

Liikevaihto liiketoiminta-alueittain Q4/2011 Q4/2010 Muutos, % 2011 2010 Muutos, %
Building and Energy 65,8 75,3 -12,7 296,2 281,6 5,2
Filtration 79,7 84,9 -6,2 324,5 339,8 -4,5
Food and Medical 86,1 92,3 -6,7 361,9 354,7 2,0
Label and Processing 149,6 181,9 -17,7 678,1 724,3 -6,4
Muut toiminnot* ja eliminoinnit -9,9 -17,7 -53,5 -64,1
Liikevaihto yhteensä 371,3 416,8 -10,9 1 607,2 1 636,3 -1,8

*Muut toiminnot sisältävät rahoitukseen ja verotukseen liittyvät erät sekä holding- ja myyntiyhtiöille kuuluvia tuottoja ja kuluja. Home and Personal -liiketoiminta on raportoitu erikseen lopetetuissa toiminnoissa.

Loka-joulukuu 2011 verrattuna loka-joulukuuhun 2010

Ahlstromin vuoden 2011 neljännen neljänneksen liikevaihto oli 371,3 miljoonaa euroa (416,8 milj. euroa). Liikevaihto laski 10,9 prosenttia vuoden 2010 neljänteen neljännekseen verrattuna.

Liikevaihdon muutoksen jakautuminen:

Muutos, %
Q4/2010
Hinta ja tuotevalikoima 1,8
Valuuttakurssi -0,7
Volyymi -9,2
Yritysmyynnit ja ostot -2,9
Q4/2011 -10,9


Kokonaismyyntimäärät tonneissa laskivat 12,0 prosenttia edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Lasku vaikutti myyntimääriin kaikilla liiketoiminta-alueilla: Building and Energy (-15,3 %), Filtration (-7,6 %), Food and Medical (-8,9 %) ja Label and Processing   (-13,1 %). Myyntimäärät ilman yritysmyyntien ja -ostojen vaikutusta laskivat 10,5 prosenttia.

Tammi-joulukuu 2011 verrattuna tammi-joulukuuhun 2010

Ahlstromin vuoden 2011 liikevaihto oli 1 607,2 miljoonaa euroa (1 636,3 milj. euroa). Liikevaihto laski 1,8 prosenttia vuoteen 2010 verrattuna.

Liikevaihdon muutoksen jakautuminen:

Muutos, %
2010
Hinta ja tuotevalikoima 3,7
Valuuttakurssi -1,4
Volyymi -1,2
Yritysmyynnit ja ostot -2,9
2011 -1,8

Kokonaismyyntimäärät tonneissa laskivat 4,1 prosenttia edellisvuoden vastaavaan jaksoon verrattuna. Lasku vaikutti myyntimääriin Filtration- (-3,6 %) sekä Label and Processing (-7,2 %) -liiketoiminta-alueilla. Building and Energy (+2,4 %) sekä Food and Medical (+2,6 %) raportoivat kasvusta. Myyntimäärät ilman yritysmyyntien ja ostojen vaikutusta laskivat 2,5 prosenttia.

Tulos ja kannattavuus jatkuvissa toiminnoissa

 
Taloudellinen tulos liiketoiminta-alueittain Q4/2011 Q4/2010 Muutos, % 2011 2010 Muutos, %
Building and Energy
Liikevoitto -7,7 1,2 -27,8 2,8
Liikevoitto, % -11,7 1,6 -9,4 1,0
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä -1,1 1,2 1,2 2,8 -55,9
Liikevoitto, % -1,7 1,6 0,4 1,0
Filtration
Liikevoitto 4,6 -20,7 22,8 3,1 628,8
Liikevoitto, % 5,8 -24,4 7,0 0,9
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 3,5 4,2 -16,5 22,0 27,8 -20,9
Liikevoitto, % 4,4 5,0 6,8 8,2
Food and Medical
Liikevoitto 2,0 2,1 -2,6 12,0 13,0 -7,7
Liikevoitto, % 2,4 2,3 3,3 3,7
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 1,6 3,9 -58,1 11,7 14,0 -16,4
Liikevoitto, % 1,9 4,2 3,2 4,0
Label and Processing
Liikevoitto -1,5 5,0 11,6 32,2 -63,8
Liikevoitto, % -1,0 2,7 1,7 4,4
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä -0,8 4,9 13,6 30,6 -55,4
Liikevoitto, % -0,5 2,7 2,0 4.2
Muut toiminnot* ja eliminoinnit
Liikevoitto -1,7 3,5 1,5 -4,6
Ahlstrom-konserni
Liikevoitto/-tappio -4,2 -9,0 53,2 20,1 46,5 -56,7
Liikevoitto, % -1,1 -2,2 1,3 2,8
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 1,7 12,7 -87,0 49,7 66,8 -25,6
Liikevoitto, % 0,4 3,1 3,1 4,1

*Muut toiminnot sisältävät rahoitukseen ja verotukseen liittyvät erät sekä holding- ja myyntiyhtiöille kuuluvia tuottoja ja kuluja. Home and Personal -liiketoiminta on raportoitu erikseen lopetetuissa toiminnoissa.

Loka-joulukuu 2011 verrattuna loka-joulukuuhun 2010

Ahlstromin vuoden 2011 neljännen neljänneksen liiketappio oli 4,2 miljoonaa euroa (9,0 milj. euroa). Luku sisältää 5,9 miljoonaa euroa kertaluonteisia kuluja (21,7 milj. euroa). Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 1,7 miljoonaa euroa (12,7 milj. euroa). Vuoden 2011 neljännen neljänneksen merkittävin kertaluonteinen erä oli:

  • Building and Energy -liiketoiminta kirjasi noin 6,0 miljoonan euron kulun Bishopvillen tuotantolaitoksen sulkemisesta Yhdysvalloissa.  

Liikevoittoa heikensivät pääasiassa myyntimäärien pienentyminen ja siitä johtunut tehtaiden kapasiteetin käyttöasteen lasku. Tärkeimpien raaka-aineiden hintojen laskulla ei ollut vielä vaikutusta kannattavuuteen. Chirnsiden teepussimateriaalilinjan, Mundran terveydenhuollon kuitukangastehtaan sekä La Geren tehtaan käynnistämiset ja kaupallistamiset heikensivät edelleen kannattavuutta. Torinon hybriditapettilinlinja, joka suljettin lokakuussa, rasitti myös tulosta. Yksiköt kuuluivat vuosien 2007 ja 2008 investointiohjelmaan.

Markkinatilanteesta johtuneiden tuotantoseisokkien osuus Ahlstromin tuotannosta nousi 14,6 prosenttiin vuoden 2011 neljännellä neljänneksellä. Vertailukaudella vastaava osuus oli 12,0 prosenttia.

Tappio ennen veroja oli 10,7 miljoonaa euroa (14,5 milj. euron tappio).

Laskennalliset verotuotot olivat 1,8 miljoonaa euroa (5,7 milj. euroa).

Katsauskauden tappio oli 8,9 miljoonaa euroa (8,8 milj. euron tappio). Osakekohtainen tulos oli -0,22 euroa (-0,22 euroa).

Tammi-joulukuu 2011 verrattuna tammi-joulukuuhun 2010

Ahlstromin liikevoitto vuonna 2011 oli 20,1 miljoonaa euroa (46,5 milj. euroa). Luku sisältää 29,6 miljoonaa euroa kertaluonteisia kuluja (20,3 milj. euroa). Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 49,7 miljoonaa euroa (66,8 milj. euroa). Vuoden 2010 lukuun vaikutti positiivisesti noin 6,3 miljoonan euron tulo hiilidioksidin päästöoikeuksien myynnistä. Vuoden 2011 vastaava tulo oli 0,2 miljoonaa euroa.  

Vuoden 2011 merkittävimmät kertaluonteiset erät olivat neljännelle neljännekselle kirjattujen erien lisäksi seuraavat:

  • Building and Energy -liiketoiminta-alue kirjasi noin 11,0 miljoonan euron nettomääräisen kertaluonteisen kulun lasikuidun ja lasikuitumaton tuotannon lopettamispäätöksestä Karhulassa.  

  • Building and Energy -liiketoiminta-alue kirjasi noin 11,0 miljoonan euron kertaluonteiset kulut hybriditapettimateriaalien tuotantolinjan sulkemisesta Torinossa Italiassa.  

  • Label and Processing -liiketoiminta-alue kirjasi noin 3,0 miljoonan euron kertaluonteiset kulut Osnabrückin tehtaalle suunnitelluista tehostamistoimista Saksassa.  

  • Label and Processing -liiketoiminta-alue kirjasi noin 1,9 miljoonan euron tulon Ascolin tehtaan käyttöomaisuuden myynnistä Italiassa. Tehdas suljettiin vuonna 2008. 

  • Muissa toiminnoissa Ahlstrom kirjasi 1,0 miljoonan euron tulon Wuxin tehtaan myynnistä Kiinassa.    

Liikevoiton lasku vuonna 2011 johtui pääasiassa myyntimäärien laskusta. Lisäksi raaka-ainekustannusten nousu pystyttiin kattamaan vain osittain myyntihintojen korotuksilla. Onnistunut tuotannon materiaalihukan vähennyshanke sekä toimitusketjun parantunut kustannustehokkuus vaikuttivat tulokseen positiivisesti.

La Geren tehdas paransi kannattavuuttaan selvästi, mutta oli silti tappiollinen. Mundran tehtaalla alettiin valmistaa korkeamman jalostusarvon terveydenhuoltotuotteita joulukuussa. Hybriditapettimateriaalien tuotantolinja Torinossa suljettiin lokakuussa. Chirnsiden teepussimateriaalien tuotantolinjan kaupallistaminen jatkuu. Nämä neljä yksikköä rasittivat liikevoittoa noin 14 miljoonalla eurolla vuonna 2011 (noin 19 milj. euroa vuonna 2010).

Markkinatilanteesta johtuneiden tuotantoseisokkien osuus Ahlstromin tuotannosta oli 8,6 prosenttia vuonna 2011. Vertailukaudella vastaava osuus oli 9,5 prosenttia.

Tappio ennen veroja oli 6,6 miljoonaa euroa (18,8 milj. euron voitto).

Tuloverot olivat 5,6 miljoonaa euroa (7,8 milj. euroa).

Katsauskauden tappio oli 12,2 miljoonaa euroa (10,9 milj. euron voitto). Osakekohtainen tulos oli -0,38 euroa (0,11 euroa).

Home and Personal -liiketoiminnan myynti

Ahlstrom vahvisti vieneensä päätökseen pyyhkimistuotteita valmistaneen Home and Personal -liiketoimintansa myynnin Suominen Yhtymälle. Liiketoiminta siirrettiin 31.10.2011 lukuun ottamatta Brasilian liiketoimintoja, joiden osalta siirron arvioidaan toteutuvan vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä.

Kauppa allekirjoitettiin 4.8.2011, ja sen kokonaisarvo on noin 170 miljoonaa euroa. Kokonaissummasta jäljellä oleva 25 miljoonaa euroa maksetaan Ahlstromille sen jälkeen, kun Brasilian liiketoiminta on siirtynyt. Kaupan jälkeen Ahlstromista tuli Suominen Yhtymän suurin osakkeenomistaja 27,1 prosentin osuudella. Ahlstrom on sitoutunut säilyttämään vähintään 20 prosentin omistusosuuden kahden vuoden ajan.

Lopetetut toiminnot              

Suominen Yhtymän kanssa tehdyn myyntisopimuksen vuoksi Home and Personal -liiketoiminta on luokiteltu myytävänä olevaksi omaisuuseräksi, ja se on raportoitu erikseen lopetetuissa toiminnoissa. Brasilian toiminto raportoidaan edelleen osana lopetettuja toimintoja, kunnes myynti saadaan tämän osalta päätökseen.

Lopetettujen toimintojen tappio loka-joulukuussa 2011 oli 6,0 miljoonaa euroa (2,0 milj. euron voitto). Vuoden 2011 luku sisältää liiketoimintojen myyntiin liittyvän tappion arvonalennuksesta ja omaisuuden luovutuksesta, mikä on yhteensä 4,9 miljoonaa euroa verojen jälkeen.

Lopetettujen toimintojen tappio vuonna 2011 oli 20,0 miljoonaa euroa (7,0 milj. euron voitto). Vuoden 2011 luku sisältää liiketoimintojen myyntiin liittyvän tappion arvonalennuksesta ja omaisuuden luovutuksesta, mikä on yhteensä 23,4 miljoonaa euroa verojen jälkeen.

Tulos sisältäen lopetetut toiminnot

Lopetetut toiminnot sisältävä tulos loka-joulukuussa 2011 oli -14,8 miljoonaa euroa (-6,8 miljoonaa euroa). Osakekohtainen tulos oli -0,34 euroa (-0,18 euroa).

Oman pääoman tuotto (ROE) oli -9,6 prosenttia (-3.9 %).

Lopetetut toiminnot sisältävä tulos vuonna 2011 oli -32,2 miljoonaa euroa (17,9 miljoonaa euroa). Osakekohtainen tulos oli -0,81 euroa (0,26 euroa).

Oman pääoman tuotto (ROE) oli -4,9 prosenttia (2,6 %).

Liiketoiminta-aluekatsaus

Building and Energy

Milj. euroa Q4/2011 Q4/2010 Muutos, % 2011 2010 Muutos, %
Liikevaihto 65,8 75,3 -12,7 296,2 281,6 5,2
Liikevoitto -7,7 1,2 -27,8 2,8
Liikevoitto, % -11,7 1,6 -9,4 1,0
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä -1,1 1,2 1,2 2,8
Liikevoitto, % -1,7 1,6 0,4 1,0
Sijoitetun pääoman tuotto (RONA), % -24,3 3,2 -19,8 1,8
Myyntivolyymi (tuhatta tonnia) 27,5 32,5 -15,3 127,1 124,2 2,4

Liikevaihto loka-joulukuussa 2011 oli 65,8 miljoonaa euroa (75,3 milj. euroa). Liikevaihto laski 12,7 prosenttia vuoden 2010 vastaavaan jaksoon verrattuna. Lasku johtui myyntimäärien laskusta etenkin tapetti- ja lattiamateriaaleissa rakennusteollisuuden kysynnän laskettua maailmanlaajuisesti.

Liiketappio ilman kertaluonteisia eriä oli 1,1 miljoonaa euroa (1,2 milj. euron voitto). Alentuneiden myyntimäärien lisäksi tulokseen vaikutti tuulivoimateollisuuden heikkona pysynyt kysyntä. Myös lokakuussa suljettu Torinon hydritapettilinja rasitti tulosta. Liiketappio oli 7,7 miljoonaa euroa (1,2 milj. euroa voittoa). Vuoden 2011 luku sisältää noin 6,0 miljoonan kertaluonteisen kulun liittyen 18.10.2011 julkistettuun tulosparannusohjelmaan.

Ahlstrom teki strategisen päätöksen lasikuitutuotantonsa lopettamisesta, ja Karhulan uunit suljettiin vuoden 2011 neljännellä neljänneksellä. Ahlstrom on turvannut erikoislujitteissa käytettävän lasikuidun saatavuuden tekemällä pitkäaikaisia sopimuksia toimittajien kanssa.  

Liikevaihto vuonna 2011 oli 296,2 miljoonaa euroa (281,6 milj. euroa). Liiketappio oli 27,8 miljoonaa euroa (2,8 milj. euron voitto). Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 1,2 miljoonaa euroa (2,8 milj. euroa).

Filtration

Milj. euroa Q4/2011 Q4/2010 Muutos, % 2011 2010 Muutos, %
Liikevaihto 79,7 84,9 -6,2 324,5 339,8 -4,5
Liikevoitto 4,6 -20,7 22,8 3,1 628,8
Liikevoitto, % 5,8 -24,4 7,0 0,9
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 3,5 4,2 -16,5 22,0 27,8 -20,9
Liikevoitto, % 4,4 5,0 6,8 8,2
Sijoitetun pääoman tuotto (RONA), % 11,1 -46,4 13,6 1,8
Myyntivolyymi (tuhatta tonnia) 26,3 28,5 -7,6 110,9 115,1 -3,6

Liikevaihto loka-joulukuussa 2011 oli 79,7 miljoonaa euroa (84,9 milj. euroa). Liikevaihto laski 6,2 prosenttia vuoden 2010 vastaavaan jaksoon verrattuna. Lasku johtui alentuneista myyntimääristä, epäedullisista valuuttakursseista ja liiketoimintojen myynneistä. Toisaalta kuljetusteollisuuden suodatinmateriaalien myynti Pohjois-ja Etelä-Amerikassa parani katsauskaudella. Advanced Filtration -yksikön tuotteet kuten kaasuturbiinisovellukset nostivat liikevaihtoa. Tuotannon käynnistyminen Binzhoun tehtaalla Kiinassa on sujunut tavoitteiden mukaisesti. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski 3,5 miljoonaan euroon (4,2 milj. euroa). Lasku johtui alentuneista myyntimääristä. Liikevoitto oli 4,6 miljoonaa euroa (20,7 milj. euron tappio). Vuoden 2010 luku sisältää Yhdysvalloissa Groesbeckin tehtaan sekä Bethunen tuotantolinjojen myyntiin liittyviä kertaluonteisia kuluja.

Liikevaihto vuonna 2011 oli 324,5 miljoonaa euroa (339,8 milj. euroa). Liikevoitto oli 22,8 miljoonaa euroa (3,1 milj. euroa). Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 22,0 miljoonaa euroa (27,8 milj. euroa).

Food and Medical  

Milj. euroa Q4/2011 Q4/2010 Muutos, % 2011 2010 Muutos, %
Liikevaihto 86,1 92,3 -6,7 361,9 354,7 2,0
Liikevoitto 2,0 2,1 -2,6 12,0 13,0 -7,7
Liikevoitto, % 2,4 2,3 3,3 3,7
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä 1,6 3,9 -58,1 11,7 14,0 -16,4
Liikevoitto, % 1,9 4,2 3,2 4,0
Sijoitetun pääoman tuotto (RONA), % 3,9 4,0 5,7 6,3
Myyntivolyymi (tuhatta tonnia) 29,2 32,1 -8,9 128,7 125,4 2,6

Liikevaihto loka-joulukuussa 2011 oli 86,1 miljoonaa euroa (92,3 milj. euroa). Liikevaihto laski 6,7 prosenttia vuoden 2010 vastaavaan jaksoon verrattuna. Lasku johtui pääasiassa elintarvikepakkaus-, teepussi- ja maalarinteippimateriaalien alentuneista myyntimääristä etenkin Euroopassa. Lisäksi epäedulliset valuuttakurssit heikensivät liikevaihtoa. Terveydenhuollon tuotteiden markkinat pysyivät vahvoina. Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä laski 1,6 miljoonaan euroon (3,9 milj. euroa). Alentuneiden myyntimäärien lisäksi kannattavuutta heikensivät edelleen Mundran tehdas Intiassa ja Chirnsiden teepussimateriaalien tuotantolinja Isossa-Britanniassa. Toisaalta linjojen uudet tuotteet ovat saaneet hyväksynnän asiakkailta. Liikevoitto oli 2,0 miljoonaa euroa (2,1 milj. euroa).

Liikevaihto vuonna 2011 oli 361,9 miljoonaa euroa (354,7 milj. euroa). Liikevoitto oli 12,0 miljoonaa euroa (13,0 milj. euroa). Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 11,7 miljoonaa euroa (14,0 milj. euroa).

Label and Processing  

Milj. euroa Q4/2011 Q4/2010 Muutos, % 2011 2010 Muutos, %
Liikevaihto 149,6 181,9 -17,7 678,1 724,3 -6,4
Liikevoitto -1,5 5,0 - 11,6 32,2 -63,8
Liikevoitto, % -1,0 2,7 1,7 4,4
Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä -0,8 4,9 - 13,6 30,6 -55,4
Liikevoitto, % -0,5 2,7 2,0 4,2
Sijoitetun pääoman tuotto (RONA), % -2,4 7,1 4,4 10,9
Myyntivolyymi (tuhatta tonnia) 124,6 143,3 -13,1 557,5 601,0 -7,2

Liikevaihto loka-joulukuussa 2011 oli 149,6 miljoonaa euroa (181,9 milj. euroa). Liikevaihto laski 17,7 prosenttia vuoden 2010 vastaavaan jaksoon verrattuna. Lasku johtui alentuneista myyntimääristä erityisesti Euroopassa sekä Altenkirchenin tehtaan myynnistä vuoden 2010 lopulla. Liiketappio ilman kertaluonteisia eriä oli -0,8 miljoonaa euroa (4,9 milj. euroa). Lasku johtui myyntimäärien alenemisesta ja hintakilpailun kiristymisestä. Liikevoitto oli -1,5 miljoonaa euroa (5,0 milj. euroa). Vuoden 2011 luku sisältää tulosparannusohjelmaan liittyviä kertaluonteisia kuluja.

Syyskuussa esitelty, täysin uudenlainen silikonipinnoitusprosessissa käytettävä irrokepaperi Ahlstrom Acti-VTM on saanut hyvän vastaanoton markkinoilla. Tuote auttaa Ahlstromin asiakkaita pienentämään tuotantokustannuksia ja samalla parantamaan laatua.

Liikevaihto vuonna 2011 oli 678,1 miljoonaa euroa (724,3 milj. euroa). Liikevoitto oli 11,6 miljoonaa euroa (32,2 milj. euroa). Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 13,6 miljoonaa euroa (30,6 milj. euroa).

Rahoitus (sisältäen lopetetut toiminnot)

Liiketoiminnan nettorahavirta vuonna 2011 oli 83,7 miljoonaa euroa (167,5 milj. euroa). Rahavirta investointien jälkeen oli 140,4 miljoonaa euroa (118,8 milj. euroa).  Liiketoiminnan nettorahavirta loka-joulukuussa 2011 oli 10,9 miljoonaa euroa (22,8 milj. euroa).

Operatiivinen käyttöpääoma laski 176,7 miljoonaan euroon vuonna 2011, mikä on 17,6 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuoden 2010 lopussa. Kiertonopeus nousi neljällä päivällä ja oli 41 päivää katsauskauden lopussa. Operatiivinen käyttöpääoma on pysynyt hyvin hallinnassa, kun siihen liittynyt projekti saatiin päätökseen vuoden 2010 lopulla.

Ahlstromin korolliset nettovelat vähenivät 92,2 miljoonaa euroa vuoden 2010 lopusta ja olivat 237,8 miljoonaa euroa (31.12.2010: 330,1 milj. euroa). Ahlstromin korolliset velat olivat 332,2 miljoonaa euroa. Lainasalkun korkoduraatio (keskimääräinen korkosidonnaisuusaika) oli 21 kuukautta, ja pääomilla painotettu keskikorko oli 4,64 prosenttia. Lainasalkun keskimaturiteetti oli 47 kuukautta.

Nettorahoituskulut ja osuus osakkuusyritysten tuloksesta olivat yhteensä -29,0 miljoonaa euroa (-28,2 milj. euroa) vuonna 2011. Loka-joulukuussa 2011 vastaava luku oli -8,5 miljoonaa euroa (-5,6 miljoonaa euroa).

Yhtiön maksuvalmius on pysynyt hyvänä. Katsauskauden lopussa kokonaislikviditeetti mukaan lukien kassa, käyttämättömät sitovat luottolimiitit ja konsernitililimiitit oli noin 473 miljoonaa euroa. Ei-sitovat luottolimiitit olivat noin 102 miljoonaa euroa.

Ahlstrom sopi kesäkuussa viisivuotisesta 250 miljoonan euron valmiusluottojärjestelystä. Luotolla jälleenrahoitettin 200 miljoonan euron valmiusluottojärjestely, josta Ahlstrom sopi vuonna 2009.

Velkaantumisaste laski 38,2 prosenttiin (31.12.2010: 46,9 prosenttia). Omavaraisuusaste oli 43,6 prosenttia (31.12.2010: 45,6 prosenttia).

Investoinnit

Ahlstromin investoinnit jatkuvissa toiminnoissa ilman yritysostoja olivat 66,4 miljoonaa euroa vuonna 2011 (47,2 milj. euroa). Loka-joulukuussa 2011 investoinnit olivat yhteensä 35,9 miljoonaa euroa (20,2 milj. euroa).

Toukokuussa yhtiö ilmoitti lisäävansä kuljetusteollisuuden suodatinmateriaalien tuotantokapasiteettia Louveiran tehtaalla Brasiliassa. Investointi tehdään vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä.

Kesäkuussa Ahlstrom ilmoitti 7 miljoonan euron investoinnista Stenayn tehtaaseensa Ranskassa. Investointi mahdollistaa nykyistä kevyemmän neliömassan, mikä parantaa metalloiduissa etiketeissä ja joustopakkauksissa käytettävien toispuolisesti päällystettyjen paperien laatua. Stenayn tehdas kuuluu Label and Processing -liiketoiminta-alueeseen.

Ahlstrom ilmoitti kesäkuussa myös 30 miljoonan euron investoinnista Kiinassa sijaitsevan Binzhoun tehtaansa uuteen tapettimateriaalituotantolinjaan. Ahlstrom valmistaa Binzhoun tehtaassa jo suodatinmateriaaleja. Uudelta tuotantolinjalta toimitusten odotetaan alkavan vuoden 2013 alussa. Tuotantolinja kuuluu Building and Energy -liiketoiminta-alueeseen.

Joulukuussa Ahlstrom hankki 49,5 prosentin osuuden yhdysvaltalaisesta Porous Power Technologies LLC -yhtiöstä, joka kehittää teknologiaa litiumionipohjaisiin akkuseparaattoreihin. Ahlstromilla on oikeus hankkia loput osakkeista myöhemmin.

Ahlstrom ja Porous Power Technologies tarjoavat turvallisia uuden sukupolven separaattoriratkaisuja sähköisiin ajoneuvoihin ja pyöriin, kannettaviin elektronisiin laitteisiin sekä paristotuotteisiin. Akkuvalmistajat ympäri maailmaa arvioivat parhaillaan Porous Power Technologiesin separaattorituotteita. Sähköisiin ajoneuvoihin soveltuvien tuotteiden arvioidaan olevan saatavilla laajemmassa mittakaavassa myöhemmin.

Muutokset yhtiön johtoryhmässä

Luc Rousselet nimitettiin 11.3.2011 Ahlstrom Oyj:n tuotanto- ja toimitusketjujohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 15.6.2011 alkaen.

Paul H. Stenson nimitettiin 1.4.2011 liiketoiminnan kehittämisjohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 30.5.2011 alkaen.

Tuotekehitys- ja teknologiajohtaja sekä johtoryhmän jäsen Claudio Ermondi erosi Ahlstrom Oyj:n palveluksesta 26.7.2011. Ero astui voimaan välittömästi. Paul Stenson otti Ermondin tehtävät vastuulleen.

Label and Processing -liiketoiminta-alueen johtaja Patrick Jeambar jätti tehtävänsä ja johtoryhmän 1.9.2011. Hänen seuraajakseen nimitettiin irroke- ja etikettipapereista ja toimitusketjuista vastannut johtaja Daniele Borlatto. Borlattosta tuli samalla yhtiön johtoryhmän jäsen.

Home and Personal -liiketoiminta-alueen johtaja Jean-Marie Becker jätti johtoryhmän 31.10.2011, kun liiketoiminta siirtyi Suominen Yhtymä Oyj:lle.

Ahlstromin johtoryhmä 31.12.2011:

Jan Lång, toimitusjohtaja
Seppo Parvi, talousjohtaja, toimitusjohtajan sijainen
Paula Aarnio, henkilöstö- ja vastuullisuusjohtaja
Tommi Björnman, johtaja, Filtration-liiketoiminta-alue
Daniele Borlatto, johtaja, Label and Processing -liiketoiminta-alue
William Casey, johtaja, Food and Medical -liiketoiminta-alue
Laura Raitio, johtaja, Building and Energy -liiketoiminta-alue
Rami Raulas, myynti- ja markkinointijohtaja
Luc Rousselet, tuotanto- ja toimitusketjujohtaja
Paul H. Stenson, teknologia- ja tuotekehitysjohtaja

Kehittämisohjelmat

Prosessien suunnittelun ja yhdenmukaistamisen tehostamiseen tähtäävät kehittämisohjelmat jatkuivat katsauskaudella aiemmin ilmoitetun mukaisesti. Yhtiön tavoitteena on lisätä asiakaskeskeisyyttä ja parantaa koko tuotanto- ja toimitusketjun hallintaa vahvistamalla ja yhdenmukaistamalla globaaleja prosessejaan.

Kehittämisohjelmiin käytettiin vuonna 2011 noin 8 miljoonaa euroa eli aiottua vähemmän johtuen arvioitua pienemmistä konsultointi- ja matkustuskuluista: vuoden alussa yhtiö ilmoitti käyttävänsä kehittämisohjelmiin 12 miljoonaa euroa. Kehittämisohjelmien kulujen arvioidaan pysyvän edellisvuoden tasolla vuonna 2012.

Tuotannon materiaalihukka

Vuonna 2010 käynnistetty tuotannon materiaalihukan vähentämishanke oli onnistuneesti loppusuoralla vuoden 2011 lopussa, ja se saadaan päätökseen vuoden 2012 alussa. Tuotantohukan määrä väheni noin 10 prosenttia vuoden 2011 loppuun mennessä, mikä toi noin 14 miljoonan euron vuosisäästöt.  Tavoitellun 15 prosentin vähennyksen, mikä vastaa noin 20 miljoonan euron vuotuisia säästöjä, arvioidaan toteutuvan vuoden 2012 aikana.

Tulosparannusohjelma

Ahlstrom vei joulukuussa päätökseen tulosparannusohjelman yksiköissä, jotka olivat jääneet huomattavasti jälkeen tavoitteistaan. Ohjelma julkistettiin 18.10.2011. Sen tavoitteena on noin 15 miljoonan euron vuotuinen tulosparannus vuodesta 2012 alkaen, ja se vaikuttaa 362 työntekijän työsuhteeseen eri puolilla maailmaa.

Yhtiö kirjasi ohjelmasta noin 31,5 miljoonan euron kertaluonteisen kulun, josta 25 miljoonaa euroa kirjattiin kolmannelle neljännekselle ja 6,5 miljoonaa euroa neljännelle neljännekselle. Ohjelmasta kirjattavien kertaluonteisten erien yhteisvaikutus on rahavirtaneutraali.

Building and Energy -liiketoiminta-alueella yhtiö luopui kannattamattomasta lasikuidun ja lasikuitumaton valmistuksesta Karhulan tehtaallaan vuoden 2011 loppuun mennessä. Lasihuovan valmistus Karhulassa jatkuu ennallaan.

Ahlstrom päätti sulkea Bishopvillen tehtaansa Etelä-Carolinan osavaltiossa Yhdysvalloissa vuoden 2012 alussa. Lasikuituisia erikoislujitteita valmistava tehdas on kärsinyt tuulivoimateollisuuden heikentyneestä kysynnästä Pohjois-Amerikassa.

Lisäksi yhtiö lopetti lokakuussa Building and Energy -liiketoiminta-alueellaan hybriditapettimateriaalien tuotantolinjan Torinossa Italiassa. Tappiollinen tuotantolinja käynnistettiin vuonna 2009.

Label and Processing -liiketoiminta-alueeseen kuuluvalla Osnabrückin tehtaalla Saksassa aloitettiin neuvottelut tehostamistoimista, jotka koskevat enintään 39 henkilön työsuhdetta. Yhtiö päätti vähentää Brasiliassa sijaitsevan Jacarein tehtaan henkilöstöä 35 työntekijällä, koska päällystettyjen paperien markkinat ovat heikentyneet Etelä-Amerikassa.

Henkilöstö

Ahlstromin palveluksessa oli vuonna 2011 keskimäärin 5 181 työntekijää[1] (5 264). Vuoden 2011 lopussa yhtiön palveluksessa oli 5 202 työntekijää (5 131). Yhtiöllä oli katsauskauden lopussa eniten työntekijöitä Ranskassa (23,7 %), Yhdysvalloissa (20,1 %), Italiassa (11,2 %), Suomessa (10,9 %), Saksassa (7,6 %) ja Brasiliassa (6,7 %).

Varsinainen yhtiökokous

Ahlstrom Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 30.3.2011.

Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa yhtiön voittovaroista 31.12.2010 päättyneeltä tilikaudelta 0,88 euroa osakkeelta. Lisäksi yhtiökokous päätti varata 100 000 euroa lahjoituksiin hallituksen harkinnan mukaisesti.

Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2010.

Yhtiökokous vahvisti hallituksen jäsenmääräksi seitsemän. Thomas Ahlström, Sebastian Bondestam, Lori J. Cross, Anders Moberg ja Peter Seligson valittiin uudelleen hallitukseen. Esa Ikäheimonen ja Pertti Korhonen valittiin hallitukseen uusina jäseninä. Hallituksen toimikausi päättyy seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen lopussa.

PricewaterhouseCoopers Oy valittiin uudelleen yhtiön tilintarkastajaksi tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti. PricewaterhouseCoopers Oy on nimittänyt KHT Eero Suomelan vastuulliseksi tilintarkastajaksi.

Valtuutus omien osakkeiden hankkimiseen, luovuttamiseen ja pantiksi ottamiseen

Yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan ja luovuttamaan sekä ottamaan yhtiön omia osakkeita pantiksi yhdessä hallituksen ehdotuksen mukaisesti.  Valtuutuksen perusteella voidaan hankkia tai ottaa pantiksi enintään 4 000 000 kappaletta yhtiön omia osakkeita ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset yhtiön tai sen tytäryhtiöiden hallussa olevien omien osakkeiden enimmäismäärästä. Osakkeet voidaan hankkia ainoastaan julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken pörssikurssiin yhtiön vapaalla omalla pääomalla. Osakkeiden hankinnassa noudatetaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n ja Euroclear Finland Oy:n sääntöjä.

Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden hankkimisen ja pantiksi ottamisen ehdoista. Valtuutus sisältää siten myös oikeuden hankkia omia osakkeita muutoin kuin osakkeenomistajien omistusten mukaisessa suhteessa.

Valtuutuksen perusteella hallitus voi päättää enintään 4 000 000 yhtiön hallussa olevan oman osakkeen luovuttamisesta. Hallitus valtuutetaan päättämään siitä, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita. Osakkeet voidaan luovuttaa vastikkeena muun muassa mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä tai yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen hallituksen päättämällä tavalla ja laajuudessa. Hallituksella on myös oikeus päättää omien osakkeiden myymisestä julkisessa kaupankäynnissä mahdollisten yritysostojen rahoittamiseksi. Valtuutus sisältää hallituksen oikeuden päättää pantiksi otettujen omien osakkeiden myymisestä. Valtuutus sisältää myös hallituksen oikeuden päättää kaikista muista omien osakkeiden luovuttamisen ehdoista.

Hallituksen valtuutukset omien osakkeiden hankkimiseen, luovuttamiseen ja pantiksi ottamiseen ovat voimassa 18 kuukauden ajan yhtiökokouksen päättymisestä, mutta valtuutukset päättyvät kuitenkin viimeistään yhtiön seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.

Hallituksen päätökset

Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeisessä järjestäytymiskokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi Peter Seligsonin ja varapuheenjohtajaksi Pertti Korhosen.

Hallitus nimitti kolme valiokuntaa. Tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat Esa Ikäheimonen (puheenjohtaja), Thomas Ahlström ja Sebastian Bondestam. Palkitsemisvaliokunnan jäsenet ovat Peter Seligson (puheenjohtaja), Lori J. Cross ja Anders Moberg. Nimitysvaliokuntaan valittiin viisi jäsentä: hallituksen jäsenet Peter Seligson (puheenjohtaja), Pertti Korhonen ja Anders Moberg sekä hallitukseen kuulumattomina jäseninä Carl Ahlström ja Risto Murto. Nimitysvaliokunnan kokoonpanon tarkoituksena on lisätä osakkeenomistajien vaikutusmahdollisuuksia nimitysasioissa.

Ahlstromin hallitus päätti katsauskauden aikana käyttää 30.3.2011 pidetyn varsinaisen yhtiökokouksen antamaa valtuutusta hankkia yhtiön omia osakkeita. Osakkeet hankittiin yhtiön osakepohjaisen kannustinjärjestelmän toimeenpanoa varten. Osakkeita hankittiin 250 000 kappaletta eli noin 0,54 prosenttia Ahlstromin kaikista osakkeista. Osakkeiden hankinta pienensi yhtiön jakokelpoista omaa pääomaa. Osakkeiden hankinta alkoi 23.9.2011 ja päättyi 17.11.2011. Keskihinta oli 12,45 euroa.

Osakkeet ja osakepääoma

Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Ahlstromilla on yksi osakesarja. Osake kuuluu NASDAQ OMX:n Perusteollisuus-toimialaan, ja sen kaupankäyntitunnus on AHL1V.

Vuonna 2011 vaihdettiin yhteensä 8,14 miljoonaa Ahlstromin osaketta, joiden kokonaisarvo oli 118,2 miljoonaa euroa. Osakkeen alin kaupankäyntihinta oli 10,60 euroa ja ylin 18,23 euroa. Katsauskauden viimeinen kauppa tehtiin 30.12.2011 hintaan 12,50 euroa. Osakkeiden markkina-arvo katsauskauden lopussa oli 576,3 miljoonaa euroa ilman emoyhtiön ja Ahlcorp Oy:n omistamia omia osakkeita. Ahlcorp on johdon omistusyhtiö.

Vuoden 2011 lopussa yhtiön hallussa oli yhteensä 269 005 omaa osaketta eli noin 0,58 prosenttia kaikista osakkeista ja äänistä.

Ahlstrom-konsernin osakekohtainen oma pääoma oli 11,50 euroa katsauskauden lopussa (31.12.2010: 13,48 euroa).

Ahlstrom Oyj sai Erkki Etolalta 19.10.2011 päivätyn, arvopaperimarkkinalain 2. luvun 9. pykälän mukaisen ilmoituksen kyseisen osakkeenomistajan omistusosuuden muuttumisesta. Ilmoituksen mukaan Erkki Etolan omistusosuus laski 18.10.2011 alle 5 prosenttiin (1/20) Ahlstrom Oyj:n osakkeista ja äänioikeuksista.  

Omistus Suominen Yhtymässä

Vuoden 2011 lopussa Ahlstromin hallussa oli yhteensä 66 666 666 Suominen Yhtymän osaketta eli 27,1 prosenttia kaikista osakkeista ja äänistä. Katsauskauden viimeinen kauppa tehtiin 30.12.2011 hintaan 0,39 euroa. Suomisen taloudelliset luvut raportoidaan Ahlstromin konsernitilinpäätöksessä osuutena osakkuusyhtiöiden tuloksesta.

Muita katsauskauden tapahtumia

Tuotanto Louveiran suodatinmateriaalitehtaalla Brasiliassa palautui ennalleen helmikuussa. Tuotantolaitoksella oli tammikuussa tulvavahinko. Tuotannon keskeytyksen aikana asiakastoimituksia pystyttiin hoitamaan Louveiran varastosta, joka ei kärsinyt tulvavahinkoja.

Helmikuussa Ahlstrom julkisti uudistetun brändinsä ja brändi-identiteettinsä, jotka ilmentävät entistä paremmin yhtiön uudistettua strategiaa, uutta toimintamallia ja arvoja.  

Syyskuussa Label and Processing -liiketoiminta-alue esitteli Ahlstrom Acti-VTM:n, täysin uudenlaisen silikonipinnoitusprosessissa käytettävän irrokepaperin, jota käyttämällä Ahlstromin asiakkaat voivat pienentää tuotantokuluja ja parantaa tehokkuutta.

Ahlstromin pyyhkimistuotteita valmistavalla Mozzaten tehtaalla Italiassa syttyi syyskuussa tulipalo, jonka seurauksena yksi tuotantolinjoista vahingoittui. Vakuutus korvasi tulipalosta aiheutuneet taloudelliset vahingot. Mozzaten tehdas oli osa Suominen Yhtymälle myytyä Home and Personal -liiketoimintaa.

Marraskuussa Ahlstrom esitteli uuden visionsa siitä, millainen yhtiö se aikoo olla 5-10 vuoden kuluttua. Visio koostuu kolmesta osatekijästä: ihmisten innostamisesta, intohimoisesta suhtautumisesta uusiin ideoihin ja asiakkaiden kanssa kasvamisesta.

Ehdotus voitonjaosta

Ahlstrom pyrkii maksamaan osinkoa vähintään kolmanneksen operatiivisten investointien jälkeisestä nettorahavirrasta, laskettuna kolmen vuoden rullaavana keskiarvona. Kolmen vuoden rullaavaa keskiarvoa käytetään mahdollisimman vakaan osingonmaksun aikaansaamiseksi. Operatiivisia investointeja ovat muun muassa ylläpitoon, kustannusten pienentämiseen ja tehokkuuteen liittyvät investoinnit.

Ahlstrom Oyj:n taseessa olevat jakokelpoiset varat olivat 636 497 787,52 euroa 31.12.2011.

Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että 31.12.2011 päättyneeltä tilikaudelta jaetaan yhteensä osinkoa 1,30 euroa osakkeelta. Yllämainitun osinkopolitiikan mukaisesti jaetaan 0,87 euroa osakkeelta. Lisäksi ehdotetaan maksettavaksi ylimääräinen osinko 0,43 euroa osakkeelta perustuen Home and Personal -liiketoiminnan myynnistä saatuihin varoihin.

Osingot maksetaan osakkeenomistajille, jotka on merkitty osakkeenomistajaksi Euroclear Finlandin ylläpitämään yhtiön osakasluetteloon 11.4.2012. Yhtiön osakkeiden määrä 31.12.2011 oli 46 670 608, minkä perusteella osinkoina voidaan jakaa enintään 60 671 790,40 euroa. Hallitus ehdottaa, että osinko maksetaan 18.4.2012.

Lisäksi hallitus ehdottaa, että 100 000 euroa varataan lahjoituksiin hallituksen harkinnan mukaisesti.

Näkymät vuodelle 2012

Ahlstromin päämarkkinoiden arviodaan pysyvän vaisuina vuoden 2012 ensimmäisellä puoliskolla ja näkyvyyden olevan rajattua, erityisesti Euroopassa.

Ahlstrom arvioi liikevaihtonsa jatkuvista toiminnoista olevan 1 575-1 735 miljoonaa euroa vuonna 2012. Liikevoiton jatkuvista toiminnoista ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan 60-80 miljoonaa euroa.

Yhtiö pitää edelleen pitkäaikaisena tavoitteenaan vähintään 13 prosentin tuottoa sijoitetulle pääomalle. Johtuen jatkuneesta vaisuudesta yhtiön päämarkkinoilla Ahlstrom ei kuitenkaan enää odota saavuttavansa tavoitetta vuonna 2012. Yhtiö jatkaa stragiansa toteuttamista ja kehitysohjelmien läpivientiä pitkänajan tavoitteidensa toteuttamiseksi.

Investointien jatkuvista toiminnoista ilman yritysostoja arvioidaan olevan noin 100 miljoonaa euroa vuonna 2012 (66,4 milj. euroa vuonna 2011). Arvio sisältää vuonna 2011 julkistettuja investointeja, kuten tapettimateriaalilinja Kiinassa.

Liiketoiminnan lähiajan riskit

Euroopan talouskasvu on heikentynyt entisestään velkakriisin, hallitusten säästötoimien ja rahoitusmarkkinoiden epävarmuuden seurauksena. Pohjois-Amerikan taloudessa oli sen sijaan havaittavissa joitain toipumisen merkkejä katsauskauden loppupuolella. Aasian ja muiden kehittyvien markkinoiden kasvu on jatkunut vahvana, mutta Euroopan kriisi ja kysynnän hidastuminen voi heikentää sitä. Velkakriisin mahdollinen laajeneminen lisää talouskasvuun ja Ahlstromin myynnin kehitykseen kohdistuvaa riskiä.  

Hidastunut talouskasvu tai jopa tilapäinen supistuminen voi johtaa myyntimäärien laskuun ja heikentää kannattavuutta lisäämällä markkinatilanteesta johtuvien seisokkien määrää Ahlstromin tehtailla. Maailmantalouden kasvuun liittyvän epävarmuuden lisääntyminen vaikeuttaa kehityksen ennustamista.

Ahlstromin pääraaka-aineita ovat luonnonkuidut, eli pääasiassa sellu, synteettiset kuidut ja kemikaalit. Yhtiö on yksi maailman suurimmista markkinasellun ostajista. Viimeaikaisesta laskusta huolimatta joidenkin Ahlstromin keskeisten raaka-aineiden hinnat ovat pysyneet korkeina.

Jos maailmantalouden kasvu hidastuu edelleen, myyntihintojen alennusten riski voi kasvaa ja nykyisen kannattavuustason ylläpitäminen vaarantua siitäkin huolimatta, että raaka-aineiden hinnat laskevat samanaikaisesti.

Ahlstromin liiketoiminnan yleisiä riskejä kuvataan tarkemmin yhtiön kotisivuilla osoitteessa www.ahlstrom.fi ja hallituksen toimintakertomuksessa, joka sisältyy vuoden 2010 vuosikertomukseen. Riskienhallinnan prosessia kuvataan myös konsernin hallinto- ja ohjausjärjestelmää koskevassa selvityksessä (Corporate Governance Statement) yhtiön kotisivuilla.

*   *   *

Tämä osavuosikatsaus on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti. Vertailuluvut viittaavat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, ellei toisin ole mainittu.

Eräät kannanotot tässä tiedotteessa ovat tulevaisuutta koskevia arvioita, jotka perustuvat yhtiön johdon tämän hetkisiin näkemyksiin. Arviot sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä ja ovat siten alttiita yleisen taloudellisen tilanteen ja yhtiön liiketoiminnan muutoksille.

Helsingissä 1.2.2012

Ahlstrom Oyj
Hallitus

Lisätietoja
Jan Lång, toimitusjohtaja, puh. 010 888 4700
Seppo Parvi, talousjohtaja, puh. 010 888 4768

Ahlstromin toimitusjohtaja Jan Lång ja talousjohtaja Seppo Parvi esittelevät yhtiön vuoden 2011 tilinpäätöstiedotteen lehdistölle ja analyytikoille tarkoitetussa suomenkielisessä tiedotustilaisuudessa, joka pidetään Helsingissä tänään 1.2.2012 klo 14.30. Tilaisuus pidetään tapahtumatalo Bankissa (Unioninkatu 20, 2. krs). Kokoustila ilmoitetaan sisääntuloaulan opastusnäytöllä.  

Lisäksi toimitusjohtaja Lång ja talousjohtaja Parvi järjestävät analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineiden edustajille englanninkielisen puhelinkonferenssin tänään 1.2.2012 klo 16.30. Konferenssiin voi osallistua soittamalla muutamia minuutteja ennen sen alkua numeroon (09) 2310 1621 Suomessa tai +44 (0)20 3450 9987 Suomen ulkopuolella. Osallistumiskoodi on 2604599.

Puhelinkonferenssia voi kuunnella suorana Internetissä. Linkki englanninkieliseen esitykseen (audio webcast) kalvoineen on yhtiön kotisivuilla osoitteessa www.ahlstrom.com. Internetin kautta voi myös esittää kysymyksiä kirjallisesti. Esityksen seuraaminen edellyttää kirjautumista.

Tallenne puhelusta on kuunneltavissa yhtiön kotisivuilla vuoden ajan tilaisuuden jälkeen. Kotisivuilla voi tutustua myös esitykseen liittyviin kalvoihin.

Englanninkielinen esitysmateriaali on saatavilla 1.2.2012 osavuosikatsauksen julkistamisen jälkeen osoitteessa www.ahlstrom.com > Investors > Reports and presentations > 2011. Suomenkielinen esitysmateriaali on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.fi > Sijoittajat > Katsaukset ja presentaatiot > 2011.

Ahlstromin taloudellinen tiedottaminen vuonna 2012

Ahlstrom julkistaa taloustietoa vuonna 2012 seuraavasti:

Raportti Julkaisupäivä Hiljainen jakso
Osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta Perjantai 27.4. 1.-27.4.
Osavuosikatsaus tammi-kesäkuulta Torstai 9.8. 1.7.-9.8.
Osavuosikatsaus tammi-syyskuulta Maanantai 22.10. 1.-22.10.

Hiljaisen jakson aikana Ahlstrom ei ole yhteydessä pääomamarkkinoiden edustajiin.

Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on korkealaatuisia materiaaleja valmistava yritys, joka työskentelee alansa johtavien yritysten kanssa kautta maailman. Ahlstrom auttaa kumppaneitaan pysymään kehityksen kärjessä. Tuotteitamme käytetään monissa arkipäivän tuotteissa, kuten suodattimissa, tapeteissa, lattioissa, etiketeissä ja elintarvikepakkauksissa. Meillä on johtava markkina-asema toimialoillamme. Ahlstromin 5 200 työntekijää palvelevat asiakkaita 28 maassa kuudessa eri maanosassa. Vuonna 2011 Ahlstromin liikevaihto oli noin 1,6 miljardia euroa. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Sijoittajatietoa on saatavilla osoitteessa www.ahlstrom.fi.

Liite
Konsernitilinpäätös

Liite: Konsernitilinpäätös

Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.

TULOSLASKELMA Q4 Q4 Q1-Q4 Q1-Q4
Milj. euroa 2011 2010 2011 2010
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto 371,3 416,8 1 607,2 1 636,3
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut  -331,8 -367,5 -1 421,9 -1 414,0
Bruttokate 39,6 49,3 185,4 222,3
Myynnin ja markkinoinnin kulut -13,6 -11,7 -50,0 -49,2
Tutkimus- ja tuotekehityskulut -4,0 -5,0 -17,9 -18,6
Hallinnon kulut -22,6 -25,2 -90,1 -96,8
Liiketoiminnan muut tuotot 4,2 8,3 12,3 16,8
Liiketoiminnan muut kulut -7,6 -24,6 -19,6 -28,0
Liikevoitto / -tappio -4,2 -9,0 20,1 46,5
Rahoitustuotot ja -kulut sekä osuus
sakkuusyritysten tuloksesta
-6,5 -5,5 -26,7 -27,7
Voitto / tappio ennen veroja -10,7 -14,5 -6,6 18,8
Tuloverot 1,8 5,7 -5,6 -7,8
Tilikauden voitto / tappio jatkuvista toiminnoista -8,9 -8,8 -12,2 10,9
Lopetetut toiminnot
Tilikauden voitto/tappio -1,1 2,0 3,4 7,0
Varojen käypään arvoon arvostamisesta kirjattu
arvonalennus ja myyntivoitto/-tappio
-4,9 - -23,4 -
Tilikauden voitto / tappio lopetetuista toiminnoista -6,0 2,0 -20,0 7,0
Tilikauden voitto / tappio -14,8 -6,8 -32,2 17,9
Jakautuminen
Emoyrityksen omistajille -14,6 -6,8 -32,2 17,9
Määräysvallattomien omistajien osuus -0,2 -0,0 -0,0 0,0
Jatkuvat toiminnot
Osakekohtainen tulos, euroa
- Laimentamaton ja laimennusvaikutuksella oikaistu * -0,22 -0,22 -0,38 0,11
Sisältäen lopetetut toiminnot
Osakekohtainen tulos, euroa
- Laimentamaton ja laimennusvaikutuksella oikaistu * -0,34 -0,18 -0,81 0,26
* Huomioitu oman pääoman ehtoisen lainan kaudelle kohdistuvat korot veroilla vähennettynä

LAAJA TULOSLASKELMA Q4 Q4 Q1-Q4 Q1-Q4
Milj. euroa 2011 2010 2011 2010
Tilikauden voitto / tappio -14,8 -6,8 -32,2 17,9
Muut laajan tuloksen erät, verojen jälkeen
Muuntoerot 15,5 12,9 -11,9 39,2
Osuus osakkuusyhtiöiden muista laajan tuloksen eristä - - - -
Ulkomaisiin yksiköihin tehtyjen nettosijoitusten
suojaukset
- - - -2,8
Rahavirran suojaukset 0,1 1,2 - 0,8
Muut laajan tuloksen erät, verojen jälkeen 15,7 14,2 -11,9 37,3
Tilikauden laaja tulos yhteensä 0,8 7,4 -44,1 55,2
Jakautuminen
Emoyrityksen omistajille 1,0 7,4 -44,0 55,2
Määräysvallattomien omistajien osuus -0,2 -0,0 -0,0 0,0

TASE 31.12. 31.12.
Milj. euroa 2011 2010
VARAT
Pitkäaikaiset varat
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet 553,4 590,1
Liikearvo 113,8 114,1
Muut aineettomat hyödykkeet 47,6 41,1
Osuudet osakkuusyrityksissä, muut sijoitukset ja muut saamiset 89,0 57,6
Laskennalliset verosaamiset 61,2 54,9
Pitkäaikaiset varat yhteensä 865,0 857,7
Lyhytaikaiset varat
Vaihto-omaisuus 185,8 173,6
Myyntisaamiset ja muut saamiset 241,4 266,9
Tuloverosaamiset 2,4 2,4
Muut sijoitukset - -
Rahavarat 94,0 23,5
Lyhytaikaiset varat yhteensä 523,6 466,3
Myytävänä olevat omaisuuserät 42,3 234,8
Varat yhteensä 1 430,8 1 558,9
OMA PÄÄOMA JA VELAT
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma 530,1 623,0
Oman pääoman ehtoinen laina 80,0 80,0
Määräysvallattomien omistajien osuus 12,6 0,9
Oma pääoma yhteensä 622,7 703,8
Pitkäaikaiset velat
Korolliset velat 274,2 261,7
Työsuhde-etuuksiin liittyvät velvoitteet 73,3 75,4
Varaukset 4,5 3,0
Muut velat 4,8 4,4
Laskennalliset verovelat 28,8 27,4
Pitkäaikaiset velat yhteensä 385,5 371,9
Lyhytaikaiset velat
Korolliset velat 58,1 95,0
Ostovelat ja muut velat 328,8 327,1
Tuloverovelat 5,6 4,4
Varaukset 20,4 6,7
Lyhytaikaiset velat yhteensä 412,8 433,2
Velat yhteensä 798,3 805,1
Myytävänä oleviin omaisuuseriin liittyvät velat 9,8 49,9
Oma pääoma ja velat yhteensä 1 430,8 1 558,9

Laskelma oman pääoman muutoksista       

1) Osakepääoma  
2) Ylikurssirahasto  
3) Sijoitetun vapaan oman pääoman rahasto  
4) Suojausrahasto  
5) Muuntoerot  
6) Omat osakkeet  
7) Kertyneet voittovarat  
8) Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma  
9) Määräysvallattomien omistajien osuus  
10) Oman pääoman ehtoinen laina  
11) Oma pääoma yhteensä       

Milj. euroa 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11)
Oma pääoma 1.1.2010 70,0 209,3 8,3 -0,8 -17,7 - 336,6 605,6 - 80,0 685,6
Tilikauden voitto / tappio - - - - - - 17,9 17,9 - - 17,9
Muut laajan tuloksen erät,
verojen jälkeen
    Muuntoerot - - - - 39,2 - - 39,2 - - 39,2
    Osuus osakkuusyhtiöiden
   muista laajan tuloksen eristä
- - - - - - - - - - -
    Ulkomaisiin yksiköihin tehtyjen
   nettosijoitusten suojaukset
- - - - -2,8 - - -2,8 - - -2,8
    Rahavirtojen suojaukset - - - 0,8 - - - 0,8 - - 0,8
Osingonjako ja muu - - - - - - -26,2 -26,2 - - -26,2
Oman pääoman
ehtoinen laina
- - - - - - - - - - -
Oman pääoman
ehtoisen lainan korot
- - - - - - -5,6 -5,6 - - -5,6
Omien osakkeiden hankinta - - - - - -2,0 - -2,0 - - -2,0
Johdon osakeomistusohjelma - - - - - -4,4 - -4,4 0,9 - -3,5
Muutos määräysvallattomien
omistajien osuuksissa
- - - - - - - - - - -
Osakepalkkio-ohjelma - - - - - - 0,3 0,3 - - 0,3
Oma pääoma 31.12.2010 70,0 209,3 8,3 0,0 18,8 -6,4 323,0 623,0 0,9 80,0 703,8
Oma pääoma 1.1.2011 70,0 209,3 8,3 0,0 18,8 -6,4 323,0 623,0 0,9 80,0 703,8
Tilikauden voitto / tappio - - - - - - -32,2 -32,2 -0,1 - -32,2
Muut laajan tuloksen erät,
verojen jälkeen
    Muuntoerot - - - - -11,9 - - -11,9 - - -11,9
    Osuus osakkuusyhtiöiden
   muista laajan tuloksen eristä
- - - - - - - - - - -
    Ulkomaisiin yksiköihin tehtyjen
   nnettosijoitusten suojaukset
- - - - - - - - - - -
    Rahavirtojen suojaukset - - - - - - - - - - -
Osingonjako ja muu - - - - - - -41,1 -41,1 - - -41,1
Oman pääoman ehtoinen laina - - - - - - - - - - -
Oman pääoman ehtoisen lainan korot - - - - - - -5,6 -5,6 - - -5,6
Omien osakkeiden hankinta - - - - - -3,1 - -3,1 - - -3,1
Johdon osakeomistusohjelma - - - - - - - - - - -
Muutos määräysvallattomien
omistajien osuuksissa
- - - - - - - - 11,8 - 11,8
Osakepalkkio-ohjelma - - - - - 2,1 -1,1 1,0 - - 1,0
Oma pääoma 31.12.2011 70,0 209,3 8,3 0,0 6,9 -7,4 243,0 530,1 12,6 80,0 622,7

RAHAVIRTALASKELMA
- sisältäen lopetetut toiminnot
Q4 Q4 Q1-Q4 Q1-Q4
Milj. euroa 2011 2010 2011 2010
Liiketoiminnan rahavirta
Tilikauden voitto / tappio -14,8 -6,8 -32,2 17,9
Oikaisut yhteensä 24,2 31,6 141,2 145,2
Nettokäyttöpääoman muutokset 17,9 12,6 -10,7 69,2
Varausten muutos -1,7 0,8 14,0 -4,9
Rahoituserät -12,2 -12,9 -20,8 -53,2
Maksetut / saadut tuloverot -2,5 -2,4 -7,9 -6,8
Liiketoiminnan nettorahavirta 10,9 22,8 83,7 167,5
Investointien rahavirta
Konserniyritysten hankinta -1,2 - -1,0 -11,2
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin
hyödykkeisiin
-26,0 -19,6 -60,0 -48,7
Muut investointitoiminnot 111,3 11,2 117,7 11,3
Investointien nettorahavirta 84,1 -8,3 56,7 -48,7
Rahoituksen rahavirta
Maksetut osingot ja muut -0,1 -0,2 -41,2 -25,9
Omien osakkeiden lunastukset -3,1 -1,1 -3,1 -2,0
Johdon osakeomistusohjelman mukaiset
sijoitukset Ahlstrom Oyj:n osakkeisiin
- -1,6 - -3,5
Oman pääoman ehtoisesta lainasta
saadut maksut
- - - -
Oman pääoman ehtoisen lainan korot -7,6 -7,6 -7,6 -7,6
Lainojen ja muiden rahoitustoimintojen
muutokset
-13,1 -24,7 -18,9 -76,9
Rahoituksen nettorahavirta -23,9 -35,2 -70,7 -115,8
Rahavarojen muutos 71,1 -20,7 69,7 2,9
Rahavarat tilikauden alussa 21,9 44,5 24,6 19,9
Valuuttakurssien muutosten vaikutus 1,4 0,8 0,1 1,7
Rahavarat tilikauden lopussa 94,4 24,6 94,4 24,6

TUNNUSLUVUT Q4 Q4 Q1-Q4 Q1-Q4
2011 2010 2011 2010
Jatkuvat toiminnot
Henkilöstökulut -80,5 -81,0 -323,6 -315,3
Poistot -20,1 -22,5 -84,5 -88,2
Arvonalentumiset -1,7 -0,0 -10,8 -0,1
Liikevoitto, % -1,1 -2,2 1,3 2,8
Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), % -2,6 -3,9 2,0 5,2
Laimentamaton tulos/osake *, euroa -0,22 -0,22 -0,38 0,11
Investoinnit, milj. euroa 35,9 20,2 66,4 47,2
Henkilöstö, kauden keskiarvo 5 187 5 320 5 181 5 264
Sisältäen lopetetut toiminnot
Henkilöstökulut -84,1 -90,3 -353,8 -350,0
Poistot -20,2 -26,5 -92,3 -104,8
Arvonalentumiset -10,1 -0,0 -32,7 -0,2
Liikevoitto, % -2,2 -1,5 0,1 2,8
Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), % -4,3 -2,5 -0,1 5,0
Oman pääoman tuotto (ROE), % -9,6 -3,9 -4,9 2,6
Korolliset nettovelat, milj. euroa 237,8 330,1 237,8 330,1
Omavaraisuusaste, % 43,6 45,6 43,6 45,6
Velkaantumisaste, % 38,2 46,9 38,2 46,9
Laimentamaton tulos/osake *, euroa -0,34 -0,18 -0,81 0,26
Oma pääoma/osake, euroa 11,50 13,48 11,50 13,48
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin kauden aikana,
1000 kpl
46 180 46 305 46 282 46 514
Osakkeiden lukumäärä kauden lopussa, 1000 kpl 46 105 46 224 46 105 46 224
Investoinnit, milj. euroa 36,3 22,4 70,4 51,1
Sijoitettu pääoma kauden lopussa, milj. euroa 955,0 1 058,5 955,0 1 058,5
Henkilöstö, kauden keskiarvo 5 390 5 884 5 666 5 823
* Huomioitu oman pääoman ehtoisen lainan
kaudelle kohdistuvat korot veroilla vähennettynä

Laatimisperiaatteet       

Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu EU:ssa käyttöön hyväksytyn IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardinsekä konsernin vuoden 2010 tilinpäätöksessä esitettyjen laatimisperiaatteiden mukaisesti lukuunottamatta alla olevia muutoksia.

Muutokset laatimisperiaatteissa       

Alla mainituilla uusilla tai uudistetuilla standardeilla ja tulkinnoilla, jotka konserni on ottanut käyttöön vuonna 2011, ei ole ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen.

- IAS 32 Rahoitusinstrumentit: esittämistapa (muutos) - Liikkeeseenlaskettujen oikeuksien luokittelu
- IAS 24 Lähipiiriä koskevat tiedot tilinpäätöksessä (uudistettu)
- IFRIC 14 Etukäteen suoritetut vähimmäisrahastointivaatimukseen perustuvat maksut (muutos)
- IFRIC 19 Rahoitusvelkojen kuolettaminen oman pääoman ehtoisilla instrumenteilla

Suominen on sisällytetty konsernitilinpäätökseen osakkuusyhtiönä.

Yritysmyynnit 2011

Ahlstrom ja Suominen allekirjoittivat 4.8.2011 sopimuksen Ahlstromin Home and Personal -kuitukangasliiketoiminnan myynnistä Suomiselle. Myynti toteutettiin 20.10.2011. Liiketoiminta siirtyi Suomiselle 31.10.2011 lukuunottamatta Brasilian liiketoimintaa, jonka odotetaan siirtyvän vuoden 2012 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kaupan arvo sisältäen Brasilian liiketoiminnan on noin 170 miljoonaa euroa vähennettynä myynnistä aiheutuvilla kuluilla.

Kaupan myötä Ahlstromista tulee Suomisen suurin osakkeenomistaja noin 27,1 %:n omistusosuudella. Ahlstrom on sitoutunut säilyttämään vähintään 20 %:n osakeomistuksen Suomisessa enintään kahden vuoden ajan.

Ahlstrom allekirjoitti 7.12.2010 sopimuksen, jolla yhtiö myy Wuxin tehtaan Kiinassa ja kolme tuotantolinjaa Bethunessa Yhdysvalloissa Andrew Industriesille. Bethunen tuotantolinjojen kauppa saatiin päätökseen 22.12.2010 ja Wuxin kauppa 31.3.2011. Wuxin kaupan arvo on 1,1 miljoonaa euroa.

MYYDYT LIIKETOIMINNAT Wuxi Home & Personal
Myytyjen varojen Myytyjen varojen
Milj. euroa       kirjanpitoarvo  kirjanpitoarvo
Aineelliset käyttöomaisuushyödykkeet - 83,1
Aineettomat hyödykkeet - 29,2
Vaihto-omaisuus 0,1 26,9
Myyntisaamiset ja muut saamiset 0,2 6,7
Rahavarat 0,2 1,0
Rahoitusvelat - 0,0
Ostovelat ja muut velat 0,3 9,0
Nettovarat 0,3 137,8
Kokonaiskauppahinta 1,1 136,8
Rahana saatu vastike 0,7 138,8
Myytyjen liiketoimintojen rahavarat 0,2 1,0
Rahavirtavaikutus 0,5 137,8

SEGMENTTI-INFORMAATIO Q4 Q4 Q1-Q4 Q1-Q4
Milj. euroa 2011 2010 2011 2010
Building and Energy 65,8 75,3 296,2 281,6
Filtration 79,7 84,9 324,5 339,8
Food and Medical 86,1 92,3 361,9 354,7
Label and Processing 149,6 181,9 678,1 724,3
Muut toiminnot 18,8 14,9 71,1 52,4
Sisäinen myynti -28,7 -32,6 -124,6 -116,5
Liikevaihto 371,3 416,8 1 607,2 1 636,3
Building and Energy 0,7 1,6 3,8 6,4
Filtration 2,9 2,2 9,4 7,4
Food and Medical 6,3 11,8 34,1 31,2
Label and Processing 7,6 7,9 32,4 30,4
Muut toiminnot 11,2 9,1 44,9 41,1
Sisäinen myynti 28,7 32,6 124,6 116,5
Building and Energy -7,7 1,2 -27,8 2,8
Filtration 4,6 -20,7 22,8 3,1
Food and Medical 2,0 2,1 12,0 13,0
Label and Processing -1,5 5,0 11,6 32,2
Muut toiminnot -1,7 3,5 1,5 -4,7
Eliminoinnit 0,0 0,0 0,0 0,1
Liikevoitto / -tappio -4,2 -9,0 20,1 46,5
Sijoitetun pääoman tuotto (RONA), %
Building and Energy -24,3 3,2 -19,8 1,8
Filtration 11,1 -46,4 13,6 1,8
Food and Medical 3,9 4,0 5,7 6,3
Label and Processing -2,4 7,1 4,4 10,9
Konserni (ROCE), % -2,6 -3,9 2,0 5,2
Building and Energy 129,4 151,0 129,4 151,0
Filtration 168,5 166,1 168,5 166,1
Food and Medical 208,4 213,0 208,4 213,0
Label and Processing 247,2 277,9 247,2 277,9
Muut toiminnot 10,9 -7,7 10,9 -7,7
Eliminoinnit -0,3 -0,3 -0,3 -0,3
Nettovarat yhteensä 764,1 800,1 764,1 800,1
Building and Energy 2,8 3,3 7,5 6,0
Filtration 11,0 3,6 21,8 6,8
Food and Medical 9,8 3,1 16,4 13,0
Label and Processing 11,4 9,0 17,9 19,4
Muut toiminnot 0,8 1,3 2,8 2,1
Investoinnit yhteensä 35,9 20,2 66,4 47,2
Building and Energy -4,3 -4,6 -18,2 -18,1
Filtration -4,4 -4,8 -16,7 -19,1
Food and Medical -4,4 -5,4 -18,4 -20,2
Label and Processing -6,6 -7,2 -27,9 -28,4
Muut toiminnot -0,5 -0,6 -3,2 -2,3
Poistot yhteensä -20,1 -22,5 -84,5 -88,2
Building and Energy -2,0 - -11,1 -
Filtration - - - -
Food and Medical - - - -
Label and Processing 0,2 -0,0 0,2 -0,1
Muut toiminnot - - - -
Arvonalentumiset yhteensä -1,7 -0,0 -10,8 -0,1
Building and Energy -6,5 - -29,0 -
Filtration 1,1 -24,9 0,8 -24,7
Food and Medical 0,4 -1,8 0,3 -1,0
Label and Processing -0,7 0,1 -2,0 1,6
Muut toiminnot -0,1 5,0 0,4 3,8
Kertaluonteiset erät yhteensä -5,9 -21,7 -29,6 -20,3

SEGMENTTI-INFORMAATIO Q4 Q4 Q1-Q4 Q1-Q4
Tuhatta tonnia 2011 2010 2011 2010
Building and Energy 27,5 32,5 127,1 124,2
Filtration 26,3 28,5 110,9 115,1
Food and Medical 29,2 32,1 128,7 125,4
Label and Processing 124,6 143,3 557,5 601,0
Muut toiminnot 2,0 2,4 9,3 8,2
Eliminoinnit -11,8 -13,9 -52,0 -54,5
Myyntitonnit yhteensä, tuhatta tonnia 197,8 224,9 881,6 919,3

Segmenttien tiedot on esitetty IFRS-standardien mukaisesti.

LIIKEVAIHTO MAANTIETEELLISEN ALUEEN MUKAAN - sis. lop. toim. Q4 Q4 Q1-Q4 Q1-Q4
Milj. euroa 2011 2010 2011 2010
Eurooppa 204,0 247,2 981,2 987,3
Pohjois-Amerikka 86,2 118,1 420,6 455,9
Etelä-Amerikka 51,5 54,0 212,8 214,1
Aasian ja Tyynenmeren alue 48,6 51,7 202,4 197,5
Muu maailma 7,7 10,4 35,7 39,4
Liikevaihto 397,9 481,4 1 852,6 1 894,2

AINEELLISTEN KÄYTTÖOMAISUUSHYÖDYKKEIDEN
MUUTOKSET - sisältäen lopetetut toiminnot Q1-Q4 Q1-Q4
Milj. euroa 2011 2010
Kirjanpitoarvo 1.1. 704,9 717,6
Lisäykset liiketoimintojen yhdistämisestä - 12,2
Lisäykset 69,5 49,9
Vähennykset -87,9 -10,2
Poistot ja arvonalentumiset -103,2 -99,2
Kurssierot ja muut muutokset -10,0 34,6
Kirjanpitoarvo kauden lopussa 573,3 704,9

LÄHIPIIRITAPAHTUMAT - sisältäen lopetetut toiminnot Q1-Q4 Q1-Q4
Milj. euroa 2011 2010
Osakkuusyhtiöiden kanssa toteutuneet lähipiiritapahtumat
Myyntituotot ja korkotuotot 5,0 0,5
Tavaroiden ja palveluiden ostot -4,2 -2,8
Myyntisaamiset ja muut saamiset 7,3 0,1
Ostovelat ja muut velat 1,2 0,2
Lähipiiritapahtumat perustuvat markkinaehtoiseen hinnoitteluun.

MUUT VUOKRASOPIMUKSET - sisältäen lopetetut toiminnot 31.12. 31.12.
Milj. euroa 2011 2010
Lyhytaikainen osa 5,8 7,1
Pitkäaikainen osa 19,7 20,3
Yhteensä 25,5 27,4

VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET -  sisältäen lopetetut toiminnot 31.12. 31.12.
Milj. euroa 2011 2010
Kiinnitykset 73,0 73,0
Pantit 0,3 0,2
Vastuut
Samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden puolesta annetut takaukset 19,5 19,8
Osakkuusyritysten puolesta annetut takaukset 15,0 -
Hankintasitoumukset 19,4 3,6
Muut vastuusitoumukset 3,1 2,6

TULOSKEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Q4 Q3 Q2 Q1 Q4 Q3 Q2 Q1
Milj. euroa 2011 2011 2011 2011 2010 2010 2010 2010
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto 371,3 389,7 423,7 422,5 416,8 413,0 424,9 381,6
Myytyjä suoritteita vastaavat kulut -331,8 -359,0 -366,2 -364,9 -367,5 -357,8 -358,3 -330,4
Bruttokate 39,6 30,7 57,5 57,6 49,3 55,2 66,6 51,2
Myynnin ja markkinoinnin kulut -13,6 -11,4 -11,7 -13,2 -11,7 -12,1 -13,0 -12,4
Tutkimus- ja tuotekehityskulut -4,0 -4,9 -4,0 -4,9 -5,0 -4,8 -4,6 -4,2
Hallinnon kulut -22,6 -23,0 -23,8 -20,7 -25,2 -23,1 -25,9 -22,6
Liiketoiminnan muut tuotot 4,2 1,4 5,0 1,8 8,3 0,8 5,8 2,0
Liiketoiminnan muut kulut -7,6 -10,2 -0,8 -0,9 -24,6 -1,9 -0,6 -0,9
Liikevoitto / -tappio -4,2 -17,3 22,1 19,5 -9,0 14,1 28,2 13,1
Rahoitustuotot ja -kulut sekä osuus
osakkuusyritysten tuloksesta
-6,5 -7,1 -7,8 -5,2 -5,5 -8,5 -7,2 -6,6
Voitto / tappio ennen veroja -10,7 -24,4 14,3 14,3 -14,5 5,7 21,0 6,5
Tuloverot 1,8 4,3 -5,8 -5,9 5,7 -4,2 -7,4 -1,9
Tilikauden voitto / tappio jatkuvista toiminnoista -8,9 -20,2 8,5 8,3 -8,8 1,5 13,6 4,6
Lopetetut toiminnot
Tilikauden voitto/tappio -1,1 1,9 1,3 1,3 2,0 2,6 1,5 0,9
Varojen käypään arvoon arvostamisesta kirjattu
arvonalennus ja myyntivoitto/-tappio
-4,9 -0,2 -18,4 - - - - -
Tilikauden voitto / tappio lopetetuista toiminnoista -6,0 1,8 -17,1 1,3 2,0 2,6 1,5 0,9
Tilikauden voitto / tappio -14,8 -18,4 -8,6 9,6 -6,8 4,1 15,1 5,5
Jakautuminen
Emoyrityksen omistajille -14,6 -18,4 -8,6 9,4 -6,8 4,1 15,1 5,5
Määräysvallattomien omistajien osuus -0,2 -0,0 -0,0 0,2 -0,0 0,0 - -

SEGMENTIT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Q4 Q3 Q2 Q1 Q4 Q3 Q2 Q1
Milj. euroa 2011 2011 2011 2011 2010 2010 2010 2010
Liikevaihto
Building and Energy 65,8 68,9 79,6 82,0 75,3 69,6 71,3 65,3
Filtration 79,7 78,7 83,8 82,3 84,9 87,4 88,5 79,0
Food and Medical 86,1 91,5 90,9 93,4 92,3 88,7 91,7 82,0
Label and Processing 149,6 163,6 183,2 181,7 181,9 182,2 188,1 172,0
Muut toiminnot ja eliminoinnit -9,9 -12,9 -13,8 -16,9 -17,7 -14,9 -14,8 -16,6
Konserni yhteensä 371,3 389,7 423,7 422,5 416,8 413,0 424,9 381,6
Liikevoitto / -tappio
Building and Energy -7,7 -23,4 0,2 3,1 1,2 0,9 1,9 -1,1
Filtration 4,6 4,5 6,6 7,1 -20,7 7,0 9,4 7,5
Food and Medical 2,0 4,2 2,9 3,0 2,1 1,6 5,3 4,0
Label and Processing -1,5 -3,7 10,5 6,2 5,0 7,7 14,2 5,3
Muut toiminnot ja eliminoinnit -1,7 1,1 1,9 0,1 3,5 -3,1 -2,6 -2,5
Konserni yhteensä -4,2 -17,3 22,1 19,5 -9,0 14,1 28,2 13,1
Liikevoitto / -tappio ilman
kertaluonteisia eriä
Building and Energy -1,1 -0,9 0,2 3,1 1,2 0,9 1,9 -1,1
Filtration 3,5 4,2 6,1 8,2 4,2 6,8 9,4 7,5
Food and Medical 1,6 4,3 2,9 3,0 3,9 1,6 4,5 4,0
Label and Processing -0,8 -0,6 8,8 6,2 4,9 6,2 14,2 5,3
Muut toiminnot ja eliminoinnit -1,6 1,1 2,5 -0,8 -1,5 -1,6 -2,6 -2,8
Konserni yhteensä 1,7 8,0 20,4 19,7 12,7 13,8 27,4 12,8
Myyntitonnit, tuhatta tonnia
Building and Energy 27,5 30,3 34,6 34,7 32,5 29,7 31,9 30,1
Filtration 26,3 27,0 29,2 28,4 28,5 28,9 29,7 28,0
Food and Medical 29,2 32,4 33,3 33,7 32,1 30,1 32,3 30,9
Label and Processing 124,6 135,1 149,7 148,2 143,3 144,5 156,9 156,2
Muut toiminnot ja eliminoinnit -9,8 -10,3 -11,1 -11,4 -11,5 -10,7 -11,6 -12,5
Konserni yhteensä 197,8 214,4 235,7 233,6 224,9 222,5 239,2 232,7

TUNNUSLUVUT VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Q4 Q3 Q2 Q1 Q4 Q3 Q2 Q1
Milj. euroa 2011 2011 2011 2011 2010 2010 2010 2010
Jatkuvat toiminnot
Liikevaihto 371,3 389,7 423,7 422,5 416,8 413,0 424,9 381,6
Liikevoitto / -tappio -4,2 -17,3 22,1 19,5 -9,0 14,1 28,2 13,1
Voitto / tappio ennen veroja -10,7 -24,4 14,3 14,3 -14,5 5,7 21,0 6,5
Tilikauden voitto / tappio -8,9 -20,2 8,5 8,3 -8,8 1,5 13,6 4,6
Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), % -2,6 -8,6 10,2 9,2 -3,9 6,0 12,4 5,9
Laimentamaton tulos/osake *, euroa -0,22 -0,47 0,16 0,14 -0,22 0,00 0,26 0,07
Sisältäen lopetetut toiminnot
Liikevaihto 397,9 466,2 496,8 491,6 481,4 482,4 489,4 441,0
Liikevoitto / -tappio -8,9 -13,5 3,6 20,8 -7,0 16,9 29,8 14,0
Voitto / tappio ennen veroja -17,4 -20,7 -4,4 15,5 -12,6 8,3 22,5 7,4
Tilikauden voitto / tappio -14,8 -18,4 -8,6 9,6 -6,8 4,1 15,1 5,5
Velkaantumisaste, % 38,2 54,3 52,6 48,4 46,9 47,7 50,3 55,3
Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), % -4,3 -5,7 1,1 8,2 -2,5 6,0 10,9 5,2
Laimentamaton tulos/osake *, euroa -0,34 -0,43 -0,21 0,17 -0,18 0,06 0,29 0,09
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin kauden aikana,
1000 kpl
46 180 46 350 46 349 46 248 46 305 46 517 46 596 46 642
* Huomioitu oman pääoman ehtoisen lainan kaudelle kohdistuvat korot veroilla vähennettynä 

Tunnuslukujen laskenta

Korolliset nettovelat          
Korolliset velat - Rahavarat - Muut lyhytaikaiset sijoitukset          
         
Omavaraisuusaste, %          
Oma pääoma yhteensä/                                                        x 100          
Taseen loppusumma - Saadut ennakot          
         
Velkaantumisaste, %          
Korolliset nettovelat/                             x 100          
Oma pääoma yhteensä          
         
Oman pääoman tuotto (ROE), %          
Tilikauden tulos/                                 x 100          
Oma pääoma yhteensä (vuoden keskiarvo)          
         
Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), %          
Tulos ennen veroja + Rahoituskulut/                                                    x 100          
Taseen loppusumma (vuoden keskiarvo) - Korottomat velat (vuoden keskiarvo)          
         
Sijoitetun pääoman tuotto (RONA), %          
Liikevoitto (liiketappio)/                                                            x 100          
Käyttöpääoma (vuoden keskiarvo) + Aineelliset ja aineettomat hyödykkeet (vuoden keskiarvo)                                                                       
Laimentamaton tulos/osake, euroa          
Tilikauden tulos - Määräysvallattomien omistajien osuus - Oman pääoman ehtoisen lainan kaudelle kohdistuvat korot veroilla vähennettynä/          
Osakkeiden lukumäärä keskimäärin kauden aikana          
         
Laimennettu tulos/osake, euroa          
Tilikauden tulos - Määräysvallattomien omistajien osuus - Oman pääoman ehtoisen lainan kaudelle kohdistuvat korot veroilla vähennettynä/          
Osakkeiden laimennettu lukumäärä keskimäärin kauden aikana          
         
Oma pääoma/osake, euroa          
Emoyrityksen omistajille kuuluva oma pääoma/          
Ulkona olevien osakkeiden lukumäärä kauden lopussa          
[1] Henkilöstöluvut perustuvat jatkuviin toimintoihin, ja ne on laskettu henkilötyövuosina.