Osavuosikatsaus tammi-kesäkuu 2008: Myynnin kasvu jatkui, koko vuoden tuloksen odotetaan paranevan viime vuodesta

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.7.2008
 
 
Huhti-kesäkuu lyhyesti
  •          Liikevaihto kasvoi 465,9 miljoonaan euroon eli 6,7 % vuoden 2007 toiseen neljännekseen verrattuna. Ilman valuuttakurssien vaikutusta liikevaihto kasvoi 12,3 %.
  •          Liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 19,5 miljoonaa euroa ja kasvoi 5,6 % kuluvan vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä.
  •          Vuoden 2007 toiseen neljännekseen verrattuna liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä pieneni 7,3 %. Pääsyyt tähän olivat La Gèren tehtaan tappiot, pyyhkimistuotteiden pienet volyymit Euroopassa sekä korkeat raaka-ainekustannukset. Vaikka La Gère paransikin suoritustaan ensimmäisestä neljänneksestä, se rasitti silti edelleen konsernin tulosta 2,7 miljoonalla eurolla.
  •  
    Tulevaisuuden näkymät
  •          Ahlstrom tarkentaa koko vuoden näkymiään Euroopassa jatkuvan irrokepohjapapereiden ja pyyhkimistuotteiden ylikapasiteetin sekä maailmantalouden epävakauden vuoksi, joka heijastuu joidenkin Ahlstromin tuotteiden kysyntään.
  •          Jatkuvan volyymikasvun sekä toteutettujen rakennemuutosten myönteisten vaikutusten ansiosta
  • Ahlstrom edelleen ennakoi liikevaihdon ja liikevoiton paranevan viime vuodesta, mutta odottaa nyt laimeampaa parannusta kuin aiemmin arvioitiin. Liikevoiton odotetaan edelleen olevan vuoden 2008 toisella puoliskolla selvästi parempi kuin vuoden 2007 toisella puoliskolla.
     
    Avainlukuja, milj. euroa
    4-6/2008
     
    4-6/2007
     
    1-6/
    2008
    1-6/
    2007
    2007
     
    Liikevaihto
    465,9
    436,9
    932,2
    853,3
    1,760,8
    Liikevoitto
    * pl. kertaluonteiset erät
    19,4
    19,5
    21,0
    21,0
    38,7
    37,9
    44,4
    40,6
    25,8
    67,8
    Voitto ennen veroja
    * pl. kertaluonteiset erät
    14,2
    14,2
    16,4
    16,4
    25,4
    24,6
    36,7
    32,9
    0,2
    42,1
    Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE), %
    * pl. kertaluonteiset erät
    6,3
    6,3
    8,0
    8,0
    6,3
    6,2
    8,5
    7,8
    2,5
    6,3
    Tulos/osake, euroa
    * pl. kertaluonteiset erät
    0,22
    0,21
    0,26
    0,25
    0,37
    0,35
    0,55
    0,49
    0,01
    0,62
    Rahavirta/osake, euroa
    0,12
    0,20
    0,99
    -0,06
    0,94
    Velkaantumisaste, %
    76,0
    50,9
    76,0
    50,9
    65,3
     
    Toimitusjohtaja Risto Anttonen kommentoi Ahlstromin toista vuosineljännestä:
     
    - Huhti-kesäkuussa Ahlstromin toimintaympäristö pysyi haastavana. Maailmantalouden epävarmuudesta johtuva ennakoitu kysynnän hiipuminen alkoi vaikuttaa eräiden tuotteidemme myyntimääriin vuosineljänneksen loppua kohti. Kustannusinflaatio jatkui voimakkaana. Sellun keskimääräinen dollarihinta nousi noin 20 % edellisen vuoden vastaavaan jaksoon verrattuna, ja energian dollarihinta kohosi yli 40 %. Korotamme jatkuvasti hintojamme korvataksemme kustannusten nousun, ja korotusten vaikutus näkyy vähitellen.
     
    - Liikevaihto kasvoi 465,9 miljoonaan euroon eli 6,7 % vuotta aiemmasta. Myönteinen kehitys oli nähtävissä myös valuuttakurssien vaikutuksilta, yritysostoilta ja liiketoimintojen sulkemisilta korjatussa liikevaihdossa, joka kasvoi 8,1 % vuoden 2007 toiselta neljännekseltä ja noin 2,0 % tämän vuoden ensimmäiseltä neljännekseltä.
     
    - Toisen vuosineljänneksen liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 19,5 miljoonaa euroa ja parani 5,6 % ensimmäiseltä neljännekseltä. Koko vuoden luvuissa näkyi La Gèren, pyyhkimistuotteiden pienten volyymien sekä korkeiden raaka-ainekustannusten vaikutus, joiden seurauksena liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä pieneni 7,3 %.
     
    - Olemme ryhtyneet toimenpiteisiin ratkaistaksemme irroke- ja etikettipaperien sekä pyyhkimistuotteiden haasteet Euroopassa muun muassa organisoimalla pyyhmistuotteet omaksi liiketoiminta-alueekseen, ja olen vakuuttunut siitä, että niiden suoritus paranee vähitellen. Olen tyytyväinen siihen, että kaikki muut liiketoiminta-alueemme suoriutuivat odotetulla tavalla.
     
     
    TOIMINTAYMPÄRISTÖ
     
    Maailmantalouden epävarmuudesta johtuva yhtiön ennakoima kysynnän hiipuminen alkoi näkyä vuoden 2008 toisen vuosineljänneksen loppua kohti. Vaikutus näkyi erityisesti sellaisissa Ahlstromin tuotteissa, joiden kysyntään vaikuttavat kuluttajien käyttäytymisen muutokset, kuten pyyhkimistuotteissa, autoteollisuuden suodatinmateriaaleissa ja kuitukankaissa sekä kotitalouksien suodatinmateriaaleissa. Myös veneteollisuuden lasikuitulujitteiden kysyntä heikkeni.
     
    Fiber Composites -toimialan Nonwovens-liiketoiminta-alueen tuotteiden yleinen kysyntä pysyi hyvällä tasolla. Pyyhkimistuotteiden kysyntä kuitenkin heikkeni Euroopassa, mutta pysyi vakaana Yhdysvalloissa. Terveydenhuoltoalan kuitukankaiden ja teknisten kuitukankaiden kysyntä pysyi hyvänä kaikilla maantieteellisillä alueilla. Filtration-liiketoiminta-alueella kuljetusteollisuuden suodatinten kysyntä oli vakaata Euroopassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa. Yhdysvalloissa kuljetusteollisuuden suodatintuotteiden kysyntä ei kasvanut, ja ilmansuodattimien markkinat kärsivät edelleen heikosta tilanteesta rakennusmarkkinoilla. Glass Nonwovens -liiketoiminta-alueen tuotteiden kysyntä pysyi erittäin hyvällä tasolla tuulienergiamarkkinoilla, mutta veneteollisuuden  lasikuitulujitteiden kysynnässä näkyi hiipumisen merkkejä.
     
    Specialty Papers -toimialalla Technical Papers -liiketoiminta-alueen tuotteiden kysyntä ei kasvanut. Erityisesti hiomapapereiden ja huonekalupapereiden kysyntä oli vaisua. Release & Label Papers -liiketoiminta-alueen tuotteiden kysyntä oli kaksijakoista: Etelä-Amerikassa etikettipaperien markkinat kasvoivat selvästi, mutta toisaalta irrokepohjapaperin ylikapasiteetti vähensi Ahlstromin tuotteiden kysyntää Euroopassa.
     
     
    Raaka-ainekustannukset pysyivät korkeina koko katsauskauden. Lyhytkuituisen sellun (BHKP, esimerkiksi eukalyptussellu) keskimääräinen dollarihinta oli noin 23 % korkeampi kuin vuoden 2007 toisella vuosineljänneksellä. Pitkäkuituisen markkinasellun (NBSK) keskimääräinen markkinahinta oli noin 16 % korkeampi kuin vuoden 2007 toisella vuosineljänneksellä. Myös yhden Ahlstromin tärkeimmistä synteettisistä raaka-aineista eli raionkuidun hinta nousi merkittävästi, noin 28 % vuoden 2007 toiseen vuosineljännekseen verrattuna. Raionin hinta on kuitenkin laskenut vuoden 2008 ensimmäisen vuosineljänneksen tasosta.
     
    Energian hinta nousi toisella vuosineljänneksellä merkittävästi öljyn hinnannousun vuoksi. Vuoden 2007 toiseen vuosineljännekseen verrattuna öljyn hinta on noussut noin 79 %. Ahlstromin tärkeimmät energianlähteet ovat maakaasu ja sähkö.
     
     
    TALOUDELLINEN KEHITYS
     
    Ahlstrom raportoi toiminnastaan kahtena toimialana, jotka ovat Fiber Composites ja Specialty Papers. Fiber Composites -toimiala muodostuu Nonwovens-, Glass Nonwovens- ja Filtration-liiketoiminta-alueista. Specialty Papers -toimiala muodostuu Release & Label Papers- sekä Technical Papers -liiketoiminta-alueista.
     
    Ahlstrom julkaisee tietoja liikevaihdon jakautumisesta toimialoittain, liiketoiminta-alueittain ja maantieteellisesti alueittain. Liikevoiton jakautuminen raportoidaan toimialoittain.
     
     
    Liikevaihto huhti-kesäkuussa 2008
     
    Konsernin liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa 6,7 % viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna ja oli 465,9 miljoonaa euroa (436,9 milj. euroa). Ilman valuuttakurssien vaikutusta liikevaihto kasvoi 12,3 %. Viimeaikaiset yritysostot kasvattivat toisen vuosineljänneksen liikevaihtoa 12,0 %. Toisaalta kannattamattomien yksiköiden sulkeminen laski liikevaihtoa 7,9 %. Vertailukelpoinen, valuuttakurssivaikutuksilla, yritysostoilla ja yksiköiden sulkemisilla oikaistu liikevaihto kasvoi 8,1 % vuotta aiemmasta.
     
    Myyntimäärät kehittyivät suotuisasti ja kasvoivat 7,1 % vuoden 2007 toisesta vuosineljänneksestä. Suurin osa myyntimäärien kasvusta selittyi vuonna 2007 tehdyillä yritysostoilla. Vertailukelpoinen, yritysostoilla ja yksiköiden sulkemisilla oikaistu myyntimäärä kasvoi 5,1 %.
     
    Fiber Composites -toimialan osuus konsernin liikevaihdosta oli 55 % ja Specialty Papers -toimialan osuus 45 %.
     
    Fiber Composites -toimialan liikevaihto kasvoi 257,0 miljoonaan euroon (235,5 milj. euroa), eli kasvua edellisvuodesta oli 9,1 %. Vertailukelpoinen, valuuttakurssivaikutuksilla, yritysostoilla ja yksiköiden sulkemisilla oikaistu liikevaihto kasvoi 11,0 % vuotta aiemmasta. Myyntimäärät kasvoivat 16,2 % katsauskauden aikana. Toimialan sisällä erityisesti Glass Nonwovens -liiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi voimakkaasti tuulivoimalatuotteiden vilkkaan kysynnän seurauksena. Nonwovens-liiketoiminta-alueen liikevaihdon kasvu oli pääasiassa tulosta vuonna 2007 tehdyistä yritysostoista. Filtration-liiketoiminta-alueen liikevaihto pieneni valuuttakurssivaikutuksista johtuen.
     
    Specialty Papers -toimialan liikevaihto oli 209,7 miljoonaa euroa (202,7 milj. euroa) eli 3,5 % enemmän kuin vuoden 2007 toisella vuosineljänneksellä. Myyntimäärät kasvoivat 2,7 %. Vertailukelpoinen, valuuttakurssivaikutuksilla, yritysostoilla ja yksiköiden sulkemisilla oikaistu liikevaihto kasvoi 4,4 % vuotta aiemmasta. Toimialan sisällä Technical Papers -liiketoiminta-alueen liikevaihdon kasvu perustui pääasiassa vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä päätökseen saatuun West Carrollton- yrityskauppaan. Release & Label Papers -liiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi hieman Brasiliasta hankitun etikettipaperiliiketoiminnan myötä.
     
    Maantieteellisesti tarkasteltuna suurin osa Ahlstromin liikevaihdosta muodostui edelleen Euroopasta. Euroopan osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 58 %. Liikevaihdon kasvu oli kuitenkin voimakkainta Etelä-Amerikassa päätökseen saatujen yritysostojen ja tiettyjen Ahlstromin tuotteiden, kuten kuljetusteollisuuden suodatinmateriaalien ja etikettituotteiden, hyvän kysynnän ansiosta.
     
     
    Liikevaihto tammi-kesäkuussa 2008
     
    Konsernin liikevaihto tammi-kesäkuussa 2008 oli 932,2 miljoonaa euroa (853,3 milj. euroa) eli 9,2 % enemmän kuin vuoden 2007 vastaavalla jaksolla. Suurin osa kasvusta selittyy yritysostoilla, jotka lisäsivät liikevaihtoa 14,7 %. Heikko Yhdysvaltain dollari laski liikevaihtoa 5,4 % ja tuotantoyksiköiden sulkeminen 7,4 %. Vertailukelpoinen, valuuttakurssivaikutuksilla, yritysostoilla ja yksiköiden sulkemisilla oikaistu liikevaihto kasvoi 7,3 % vuotta aiemmasta.
     
    Myyntimäärät kasvoivat 8,8 %. Vertailukelpoinen, yritysostoilla ja yksiköiden sulkemisilla oikaistu myynti kasvoi 4,9 %.
     
    Fiber Composites -toimialan osuus konsernin liikevaihdosta oli 55 % ja Specialty Papers -toimialan osuus 45 %.
     
    Fiber Composites -toimialan liikevaihto kasvoi 509,0 miljoonaan euroon (441,9 milj. euroa) eli kasvua edellisvuodesta oli 15,2 %. Vertailukelpoinen, valuuttakurssivaikutuksilla, yritysostoilla ja yksiköiden sulkemisilla oikaistu liikevaihto kasvoi 10,5 % vuotta aiemmasta. Myyntimäärät kasvoivat katsauskauden aikana 24,0 % pääasiassa yritysostojen seurauksena.
     
    Specialty Papers -toimialan liikevaihto oli 426,7 miljoonaa euroa (414,1 milj. euroa) eli 3,1 % enemmän kuin vuoden 2007 toisella vuosineljänneksellä. Vertailukelpoinen, valuuttakurssivaikutuksilla, yritysostoilla ja yksiköiden sulkemisilla oikaistu liikevaihto kasvoi 4,1 %. Myyntimäärät kasvoivat 2,8 %.
     
     

    Liikevaihto toimialoittain ja
    liiketoiminta-alueittain
    4-6/2008
     
    4-6/2007
     
    1-6/
    2008
    1-6/
    2007
    2007
     
    Fiber Composites
    257,0
    235,5
    509,0
    441,9
    941,4
        Nonwovens
    138,7
    119,2
    275,7
    216,5
    491,6
        Glass Nonwovens
    36,1
    30,5
    71,7
    58,4
    122,0
        Filtration
    82,9
    87,2
    162,7
    169,8
    332,6
    Specialty Papers
    209,7
    202,7
    426,7
    414,1
    824,7
        Technical Papers
    130,4
    125,5
    266,3
    251,9
    485,6
        Release & Label Papers
    79,3
    77,5
    160,4
    162,8
    340,4
     
     
    Liikevaihto maantieteellisen alueen mukaan
    4-6/2008
     
    4-6/2007
     
    1-6/
    2008
    1-6/
    2007
    2007
     
    Eurooppa
    270,6
    276,4
    555,3
    544,3
    1 086,5
    Pohjois-Amerikka
    110,1
    95,9
    212,7
    185,4
    399,3
    Etelä-Amerikka
    45,1
    18,6
    87,6
    34,2
    104,0
    Aasian ja Tyynenmeren alue
    30,6
    35,7
    58,3
    69,7
    130,3
    Muu maailma
    9,6
    10,3
    18,2
    19,7
    40,6
     
     
    Taloudellinen tulos huhti-kesäkuussa 2008
     
    Huhti-kesäkuussa 2008 konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 19,5 miljoonaa euroa (21,0 milj. euroa), mikä oli 5,6 % parempi kuin vuoden 2008 ensimmäisellä vuosineljänneksellä, mutta 7,3 % pienempi kuin vuoden 2007 toisella vuosineljänneksellä. Liikevoitto oli 19,4 miljoonaa euroa (21,0 milj. euroa) eli 7,6 % vähemmän kuin vuonna 2007.
     
    Pääsyyt liikevoiton pienenemiseen viime vuodesta olivat La Gèren tehtaan tappiot, pyyhkimistuotteiden pienet volyymit Euroopassa sekä korkeat raaka-aineiden hinnat. Vaikka La Gère paransikin suoritustaan ensimmäisestä neljänneksestä, se rasitti silti edelleen konsernin tulosta 2,7 miljoonalla eurolla.
     
    Ahlstrom on onnistunut hinnankorotuksisssa useilla liiketoiminta-alueillaan.
     
    Toteutetut rakennemuutokset vaikuttivat myönteisesti kiinteisiin kustannuksiin, jotka pienenivät noin 1,5 prosenttiyksikköä suhteessa liikevaihtoon.
     
    Nettorahoituskulut olivat 4,7 miljoonaa euroa (4,3 miljoonaa euroa). Ahlstromin osuus osakkuusyritysten tappioista oli 0,6 miljoonaa euroa (0,3 milj. euroa).
     
    Voitto ennen veroja pieneni 14,2 miljoonaan euroon (16,4 milj. euroa) ja ilman kertaluonteisia eriä 14,2 miljoonaan euroon (16,4 milj. euroa).
     
    Tuloverot olivat 3,6 miljoonaa euroa (4,5 milj. euroa). Tilikauden voitto laski 10,6 miljoonaan euroon (11,9 milj. euroa) ja tulos/osake (EPS) 0,22 euroon (0,26 euroa).
     
    Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 6,3 % (8,0 %) ja ilman kertaluonteisia eriä  6,3 % (8,0 %). Oman pääoman tuotto (ROE) oli 5,8 % (6,4 %).
     
     
    Taloudellinen tulos tammi-kesäkuussa 2008
     
    Tammi-kesäkuussa konsernin liikevoitto oli 38,7 miljoonaa euroa (44,4 milj. euroa). Ilman kertaluonteisia eriä liikevoitto oli 37,9 miljoonaa euroa (40,6 milj. euroa). Voitto ennen veroja oli 25,4 miljoonaa euroa (36,7 milj. euroa) ja ilman kertaluonteisia eriä 24,6 miljoonaa euroa (32,9 milj. euroa).
     
    Tuloverot olivat 7,0 miljoonaa euroa (11,4 milj. euroa). Tilikauden voitto laski 18,4 miljoonaan euroon (25,3 milj. euroa) ja tulos/osake (EPS) 0,37 euroon (0,55 euroa).
     
    Sijoitetun pääoman tuotto (ROCE) oli 6,3 % (8,5 %) ja ilman kertaluonteisia eriä   6,2 % (7,8 %). Oman pääoman tuotto (ROE) oli 5,0 % (6,7 %). Pääoman kiertonopeus oli 1,5 (1,6).
     
     
    Taloudellinen tulos toimialoittain
     
    Huhti-kesäkuussa 2008 Fiber Composites -toimialan liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 15,3 miljoonaa euroa (17,3 milj. euroa). Tammi-kesäkuussa liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä oli 30,3 miljoonaa euroa (30,7 milj. euroa). Pääsyyt liikevoiton pienenemiseen olivat pyyhkimistuotteiden pienet volyymit Euroopassa, voimakas kustannusinflaatio sekä dollarin heikko kurssi suhteessa euroon.
     
    Huhti-kesäkuussa Specialty Papers -toimialan liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä nousi 5,7 miljoonaan euroon (5,4 milj. euroa). Liikevoiton hienoinen nousu oli seurausta Technical Papers -liiketoiminta-alueen parantuneesta taloudellisesta tuloksesta. Tammi-kesäkuussa toimialan liikevoitto pieneni 10,9 miljoonaan euroon (14,0 milj. euroa) pääasiassa La Gèren tehtaan tappioiden vuoksi, jotka liittyivät osittain irrokepohjapaperien ylikapasiteettiin Euroopassa.
     
     

    Taloudellinen tulos toimialoittain
    4-6/
    2008
     
    4-6/
    2007
     
    1-6/
    2008
    1-6/
    2007
    2007
    Fiber Composites
     
       Liikevoitto*
    15,3
    17,3
    30,3
    30,7
    60,6
       Liikevoitto*, %
    6,0
    7,3
    6,0
    6,9
    6,4
       Sidotun pääoman tuotto*, %
    7,9
    9,5
    7,7
    8,7
    8,7
    Specialty Papers
     
       Liikevoitto*
    5,7
    5,4
    10,9
    14,0
    13,9
       Liikevoitto*, %
    2,7
    2,7
    2,6
    3,4
    1,7
       Sidotun pääoman tuotto*, %
    4,9
    6,4
    4,7
    8,5
    3,6
    * Ilman kertaluonteisia eriä
     
     
    RAHOITUS
     
    Tammi-kesäkuussa 2008 liiketoiminnan nettorahavirta kasvoi 46,1 miljoonaan euroon (-3,0 milj. euroa).
     
    Korolliset nettovelat kasvoivat 56,6 miljoonalla eurolla 547,7 miljoonaan euroon (31.12.2007: 491,1 milj. euroa). Velkaantumisaste oli 76,0 % (31.12.2007: 65,3 %) ja omavaraisuusaste 41,6 % (31.12.2007: 44,0 %).
     
     
    INVESTOINNIT
     
    Ahlstromin kasvustrategia perustuu sekä orgaanisiin investointeihin että yritysostoihin. Kasvuinvestoinnit suunnataan nopeasti kasvaville markkinoille palvelemaan asiakkaita maailmanlaajuisesti. Investointien odotetaan 3-5 vuoden kuluessa tuottavan liikevaihtoa 1,5 kertaa investoinnin arvon verran. Lisäksi investointien sijoitetun pääoman tuoton odotetaan olevan vähintään 13 %.
     
    Tammi-kesäkuussa 2008 Ahlstromin investoinnit ilman yritysostoja olivat 54,1 miljoonaa euroa (65,8 milj. euroa).
     
    Vuonna 2008 orgaanisten investointien arvon odotetaan olevan noin 100 miljoonaa euroa seuraavat aiemmin julkistetut investoinnit mukaan luettuina: Isossa-Britanniassa sijaitsevalle Chirnsiden tehtaalle rakennettava elintarvikealaa palveleva kuitukangaslinja, Pauliniaan Brasiliaan rakennettava pyyhkimistuotelinja sekä osittain myös Intian Gujaratin osavaltioon rakennettava uusi terveydenhoitoalan kuitukankaita valmistava tehdas.
     
     
    Yritysostot ja uudet investointipäätökset
     
    Ahlstrom ei tehnyt yritysostoja huhti-kesäkuussa 2008.
     
    Ahlstrom ilmoitti 1.2.2008 sopineensa yhdysvaltalaisen Friend Group Inc. -yhtiön ostamisesta. Kauppaan kuuluu kaksi yhtiötä, West Carrollton Parchment Company ja West Carrollton Converting Company. Kauppa vahvistui 13.2.2008, ja kauppahinta oli 9,8 miljoonaa euroa.
     
    Neuvottelut Zhejiang KAN Specialty Material Co -yhtiön ja sen johdon kanssa erikoispapereita Kiinassa valmistavan yhteisyrityksen perustamisesta päättyivät 2.5.2008. Kaupan odotettiin alun perin vahvistuvan vuoden 2007 viimeisen vuosineljänneksen aikana.
     
     
    Orgaanisia kasvuinvestointeja koskevat päätökset
     
    Ahlstrom ei tehnyt päätöksiä uusista orgaanisista kasvuinvestoinneista vuoden 2008 toisen vuosineljänneksen aikana. Seuraavassa on tilannekatsaus aiemmin julkistetuista merkittävistä orgaanisista investoinneista.
     
     
    Investointien käyttöönotto
     
    Ahlstromin kahden uuden ilmansuodatintuotteiden tuotantolinjan rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti. Linjoista toinen sijaitsee Wuxissa, Kiinassa ja se aloitti toimintansa kuluvan vuoden toisen vuosineljänneksen aikana. Toinen linja sijaitsee Bethunessa, Etelä-Carolinassa, Yhdysvalloissa, ja sen odotetaan aloittavan tuotannon kolmannen neljänneksen aikana 2008.
     
    Vuonna 2007 Venäjän Tveriin perustettu uusi lasihuopatehdas vihittiin käyttöön kesäkuussa 2008, ja sen tuotanto käynnistyy vuoden 2008 kuluessa. Tehdas palvelee pääasiassa venäläistä rakennus- ja komposiittimateriaaliteollisuutta, ja se vahvistaa Ahlstromin asemaa erikoislasihuopien johtavana kehittäjänä ja valmistajana.
     
    Ahlstromin uuden elintarviketeollisuuden kuitukangaslinjan rakentaminen Chirnsidessa Isossa-Britanniassa on edennyt aikataulussa, ja tuotannon odotetaan alkavan vuoden 2008 viimeisen vuosineljänneksen aikana. Uusi spunmelt-teknologiaa hyödyntävä tuotantolinja palvelee pääasiassa kasvavia infuusiotuotteiden markkinoita uuden sukupolven tuotteilla, joita käytetään esimerkiksi teepusseissa.
     
    Ahlstrom on rakentamassa Brasilian Pauliniaan pyyhkimistuotekuitukankaiden tuotantolinjaa, joka aloittaa tuotannon vuoden 2008 neljännellä vuosineljänneksellä. Investointi sisältää rakennuksen ja koneita. Uusi tuotantolinja hyödyntää vesineulausteknologiaa, ja sen pääasiakkaat toimivat kotitalous- ja teollisten pyyhkimistuotteiden toimialoilla Latinalaisessa Amerikassa.
     
    Ahlstrom rakentaa uutta terveydenhoitoalan kuitukankaita valmistavaa tehdasta Intiaan Gujaratin osavaltioon, ja tehtaan odotetaan aloittavan toimintansa vuoden 2010 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Uusi tehdas valmistaa spunmelt-kuitukankaita erityisesti terveydenhoitoalalle, ja tehdas tukee myös Ahlstromin liiketoiminnan tulevaa kasvua Intiassa. Tehdas sijaitsee Mundran erikoistalousalueella.
     
     
    MUUTOKSET ORGANISAATIOSSA JA YHTIÖN JOHDOSSA
     
    Ahlstrom ilmoitti 24.6.2008 muuttavansa liiketoimintaorganisaatiotaan 1.7.2008 alkaen. Muutoksen taustalla on Ahlstromin Nonwovens-liiketoiminnan voimakas kasvu.
     
    Uusi organisaatiorakenne otetaan käyttöön Ahlstromin taloudellisessa raportoinnissa kuluvan vuoden kolmannesta vuosineljänneksestä alkaen. Aikaisempi Nonwovens-liiketoiminta-alue jaetaan kahteen osaan. Uusi Home & Personal Nonwovens -liiketoiminta-alue kattaa pääasiassa aiemman pyyhkimistuoteliiketoiminnan, ja Advanced Nonwovens -liiketoiminta-alueeseen kuuluvat yhtiön elintarviketeollisuus-, sairaala- ja teollisuuskuitukangasliiketoiminnat.
     
    Ahlstromin johtoryhmä on muutettu uuden liiketoiminta-aluejaon mukaiseksi.    Jean-Marie Becker, s. 1957, B.Sc. (Tekn.), on nimitetty yhtiön Home & Personal Nonwovens -liiketoiminta-alueesta vastaavaksi johtajaksi ja Ahlstromin johtoryhmän jäseneksi. Nonwovens-liiketoiminta-aluetta johtanut Claudio Ermondi jatkaa Advanced Nonwovens -liiketoiminta-alueesta vastaavana johtajana ja yhtiön johtoryhmän jäsenenä.
     
     
    HENKILÖSTÖ
     
    Kesäkuun 2008 lopussa Ahlstromilla oli 6 568 työntekijää (6 325). Tammi-kesäkuussa henkilöstön lukumäärä oli keskimäärin 6 538 (5 794).
     
     
    PÄÄASIALLISET RISKIT JA EPÄVARMUUSTEKIJÄT
     
    Lyhyellä tähtäimellä Ahlstromin liikevaihtoon ja taloudelliseen tulokseen vaikuttavat seuraavat epävarmuustekijät:
     
    - yleinen taloudellinen tilanne ja lopputuotteiden kysynnän muutokset
    - raaka-aineiden hintojen nousu (esim. sellu, kemikaalit ja synteettiset kuidut)
    - energian hinnannousu
    - valuuttakurssien vaihtelu.
     
    Näitä tekijöitä kuvataan tarkemmin Ahlstromin vuosikertomuksessa 2007 sivuilla 20-23.
     
     
    OSAKKEET JA OSAKEPÄÄOMA 
     
    Vuoden 2008 tammi-kesäkuun aikana vaihdettiin kaikkiaan 3,8 miljoonaa Ahlstromin osaketta, joiden kokonaisarvo oli 64 miljoonaa euroa. Osakkeen alin kaupankäyntihinta katsauskaudella oli 13,80 euroa ja ylin 18,78 euroa. Viimeinen kauppa tehtiin 30.6.2008 hintaan 14,35 euroa. Osakkeiden markkina-arvo oli 670 miljoonaa euroa.
     
    Ahlstrom-konsernin oma pääoma/osake katsauskauden lopussa oli 14,63 euroa (31.12.2007: 15,35 euroa).
     
    Katsauskauden lopussa ei ollut voimassa Ahlstromin osakkeiden merkintään oikeuttavia optio-oikeuksia. Yhtiön osakepääoma oli katsauskauden lopussa 70 005 912,00 euroa. Osakkeiden kokonaismäärä 30.6.2008 oli 46 670 608.
     
     
    VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2008
     
    Ahlstrom Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 2.4.2008. Seuraavassa on tiivistelmä yhtiökokouksen keskeisistä päätöksistä.
     
    Yhtiökokous päätti hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa 31.12.2007 päättyneeltä tilikaudelta osinkoa 1,00 euroa osakkeelta. Yhtiökokous vahvisti tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen ja myönsi vastuuvapauden hallituksen jäsenille sekä toimitusjohtajalle tilikaudelta 1.1.-31.12.2007.
     
    PricewaterhouseCoopers Oy (PwC) valittiin Ahlstromin tilintarkastajaksi tilintarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti. PricewaterhouseCoopers Oy (PwC) on nimittänyt KHT Eero Suomelan vastuulliseksi tilintarkastajaksi.  
     
    Yhtiökokous vahvisti, että Ahlstromin hallituksen jäsenten lukumäärä pysyy ennallaan seitsemänä. Thomas Ahlström, Sebastian Bondestam, Jan Inborr, Bertel Paulig, Peter Seligson ja Willem F. Zetteler valittiin uudelleen hallitukseen. Martin Nüchtern valittiin hallitukseen uutena jäsenenä Ahlstrom Oyj:n kompensaatio- ja nimitysvaliokunnan ehdotuksen mukaisesti. Hallituksen toimikausi jatkuu seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.
     
    Yhtiökokous valtuutti hallituksen hankkimaan yhtiön omia osakkeita ottaen kuitenkin huomioon osakeyhtiölain määräykset. Valtuutus oli hallituksen ehdotuksen mukainen. Hankittavien osakkeiden enimmäismäärä on yhteensä 4 500 000 kappaletta eli alle 10 % yhtiön kaikista osakkeista. Valtuutus on voimassa 18 kuukauden ajan yhtiökokouksen päättymisestä, mutta päättyy kuitenkin viimeistään yhtiön seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Osakkeet voidaan hankkia ainoastaan julkisessa kaupankäynnissä hankintahetken pörssikurssiin yhtiön vapaalla omalla pääomalla.
     
    Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön hallussa olevien omien osakkeiden luovuttamisesta (yhteensä enintään 4 500 000 kappaletta). Valtuutus on hallituksen ehdotuksen mukainen. Hallitus voi päättää, kenelle ja missä järjestyksessä omia osakkeita luovutetaan. Hallitus voi päättää omien osakkeiden luovuttamisesta muutoin kuin siinä suhteessa, jossa osakkeenomistajalla on etuoikeus hankkia yhtiön omia osakkeita. Osakkeet voidaan luovuttaa vastikkeena mahdollisissa yrityskaupoissa tai muissa järjestelyissä tai yhtiön osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseen hallituksen päättämällä tavalla ja laajuudessa. Hallituksella on myös oikeus päättää omien osakkeiden myymisestä julkisessa kaupankäynnissä mahdollisten yritysostojen rahoittamiseksi. Valtuutus on voimassa 18 kuukauden ajan yhtiökokouksen päättymisestä, mutta päättyy kuitenkin viimeistään yhtiön seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä.
     
    Hallitus valitsi yhtiökokouksen jälkeen pitämässään järjestäytymiskokouksessa Peter Seligsonin hallituksen puheenjohtajaksi ja Bertel Pauligin hallituksen varapuheenjohtajaksi. Hallitus valitsi myös jäsenet valiokuntiinsa. Tilintarkastusvaliokunnan jäsenet ovat Bertel Paulig (puheenjohtaja), Thomas Ahlström ja Willem F. Zetteler. Kompensaatio- ja nimitysvaliokunnan jäsenet ovat Peter Seligson (puheenjohtaja), Jan Inborr ja Sebastian Bondestam.
     
     
    TULEVAISUUDEN NÄKYMÄT
     
    Maailmantalouden epävarmuus on alkanut heijastua joidenkin Ahlstromin tuotteiden kysyntään. Kysynnän heikkeneminen on näkynyt erityisesti sellaisissa Ahlstromin tuotteissa, joiden kysyntään vaikuttavat kuluttajien käyttäytymisen muutokset, kuten pyyhkimistuotteissa, autoteollisuuden suodatinmateriaaleissa ja kuitukankaissa sekä kotitalouksien suodatinmateriaaleissa. Myös veneteollisuuden  lasikuitulujitteiden kysyntä on heikentynyt.
     
    Ahlstromin tärkeimpien raaka-aineiden, erityisesti sellun, hintojen odotetaan pysyvän korkealla tasolla vuonna 2008. Korkean öljyn hinnan odotetaan pitävän energian ja synteettisten kuitujen hinnat kalliina. Korkea öljyn hinta asettaa hinnankorotuspaineita myös kemikaaleille. Toisaalta Kiinan tekstiiliteollisuuden hiljeneminen on alkanut laskea raionin hintaa.
     
    Edellä mainituista syistä, sekä Euroopassa jatkuvasta irrokepohjapapereiden ja pyyhkimistuotteiden ylikapasiteetista johtuen Ahlstrom tarkentaa vuoden 2008 näkymiään seuraavasti.
     
    Koko vuoden liikevaihdon arvioidaan kasvavan vuodesta 2007 toteutettujen yrityskauppojen sekä erityisesti BRIC-maissa (Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina) käynnissä olevien investointien ansiosta, ja huolimatta siitä, että yhtiö on sulkenut neljä tuotantolaitosta Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa.
     
    Jatkuvan volyymikasvun sekä toteutettujen rakennemuutosten myönteisten vaikutusten ansiosta Ahlstrom edelleen ennakoi liikevoiton paranevan viime vuodesta, mutta odottaa nyt laimeampaa parannusta kuin aiemmin arvioitiin. Liikevoiton odotetaan edelleen olevan vuoden 2008 toisella puoliskolla selvästi parempi kuin vuoden 2007 toisella puoliskolla.
     
     
    Osavuosikatsaus on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (IFRS) mukaisesti. Osavuosikatsaus on tilintarkastamaton.
     
    Vertailuluvut viittaavat viime vuoden vastaavaan ajankohtaan, ellei toisin ole mainittu.
     
     
    Helsinki, 25.7.2008
     
    Ahlstrom Oyj
    Hallitus
     
     
    LISÄTIETOJA ANTAVAT 25.7.2008:
     
    Risto Anttonen, toimitusjohtaja, puh. 010 888 4166, klo 14.00-15.00

    Jari Mäntylä, talousjohtaja, puh. 010 888 4768
     
    Tiedotustilaisuus klo 10.00
     
    Tiedotustilaisuus medialle ja analyytikoille pidetään perjantaina 25.7.2008 klo 10.00 Ahlstromin pääkonttorilla osoitteessa Salmisaarenaukio 1, 00101 Helsinki. Tilaisuus on suomenkielinen. Tervetuloa.
     
    Puhelinkonferenssi klo 13.00
     
    Englanninkielinen puhelinkonferenssi analyytikoille ja sijoittajille pidetään klo 13.00. Puheluun voi osallistua soittamalla numeroon (09) 2313 9202 muutamia minuutteja ennen konferenssin alkamista. Salasana osallistujille on Ahlstrom conference call. Nauhoite puhelusta on kuunneltavissa 1.8.2008 asti numerossa (09) 231 446 81 koodilla 803525.
     
    Suomenkielinen esitysmateriaali on saatavilla 25.7.2008 osavuosikatsauksen julkaisemisen jälkeen osoitteessa www.ahlstrom.com > Sijoittajat > IR presentaatiot. 
     
     
    Eräät kannanotot tässä osavuosikatsauksessa ovat tulevaisuutta koskevia arvioita, ja ne perustuvat yhtiön johdon tämänhetkisiin näkemyksiin. Arviot sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä ja ovat siten alttiita yleisen taloudellisen tilanteen ja yhtiön liiketoiminnan muutoksille.
     
     
    Jakelu:
    OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
    www.ahlstrom.com
    Keskeiset tiedotusvälineet
     
     
    Ahlstrom lyhyesti
    Ahlstrom on korkealaatuisten kuitumateriaalien johtava kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia materiaaleja käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, kuten suodattimissa, pyyhkimistuotteissa, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Yhtiön 6 500 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Yhtiön liikevaihto oli noin 1,8 miljardia euroa vuonna 2007. Ahlstromin osake on noteerattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä. Yhtiön Internet-osoite on www.ahlstrom.com.
     
    LIITE
    Tilinpäätös
     
     
    LIITE
     
    KONSERNITILINPÄÄTÖS
     
    LAADINTAPERIAATTEET
     
    Tämä tilinpäätöstiedote on laadittu kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS), EU:n hyväksymän IAS 34 Osavuosikatsaukset -standardin sekä konsernin vuoden 2007 tilinpäätöksessä esitettyjen laadintaperiaatteiden mukaisesti.
     
    Uusien tai muutettujen IFRS-standardien sekä tulkintojen soveltaminen 1.1.2008 alkaen.
     
    Konserni on soveltanut seuraavaa tulkintaa 1.1.2008 alkaen:
     
    - IFRIC 11: IFRS 2 - Konsernin ja omia osakkeita koskevat liiketoimet
    - IFRIC 12 Service Concession Arrangements (ei vielä hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa)
    - IFRIC 14 IAS 19 - The Limit on a Defined Benefit Asset, Minimum Funding Requirements and their interaction (ei vielä hyväksytty sovellettavaksi EU:ssa)
     
    Edellä mainituilla tulkinnoilla ei ole ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen.
     
    Tilinpäätös on tilintarkastamaton.
     
     
     
     
     
    LASKELMA OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA
     
    1) Osakepääoma
    2) Ylikurssirahasto
    3) Sijoitetun vapaan pääoman rahasto
    4) Suojausrahasto
    5) Muuntoerot
    6) Kertyneet voittovarat
    7) Vähemmistöosuus
    8) Oma pääoma yhteensä
     
     
     
     
    *) sisältää 20,8 milj. euron maksun, jolla katettiin noin puolet etuuspohjaisesta eläkejärjestelystä     kertynyttä eläkevastuuta Isossa-Britanniassa ensimmäisellä vuosineljänneksellä 2007.
     
     
     
     
     
     
    Lähipiiritapahtumat perustuvat markkinaehtoiseen hinnoitteluun.
     
     
     
     
     
     
    Yritysostot 2008
     
    Helmikuussa Ahlstrom osti yhdysvaltalaisen Friend Group Inc. -yhtiön. Friend Groupilla on kaksi tehdasta West Carrolltonissa, jotka toimivat pääasiassa elintarvikepakkausmarkkinoilla Yhdysvalloissa. Kauppaan kuuluu kaksi yhtiötä, West Carrollton Parchment Company ja West Carrollton Converting Company, joilla on pergamentointi- ja jalostustoimintaa West Carrolltonissa, Ohiossa.
     
    Ahlstrom West Carrollton on yhdistelty konsernin lukuihin 1.2.2008 lähtien, osana Erikoispaperit-toimialaa.
     
    Johto arvioi, että yritysostolla ei olisi ollut merkittävää vaikutusta konsernin liikevaihtoon eikä tilikauden tulokseen, mikäli yritysosto olisi tapahtunut 1.1.2008.
     
    Hankintahinta sisältää 0,1 milj. euroa juridisia ja muita palkkioita. Liikearvo, joka syntyi Friend Groupin osakkeiden hankinnasta, kuvastaa Tekniset paperit liiketoiminta-alueen laajemmasta pergamenttipaperituotevalikoimasta syntyviä synergiaetuja sekä uusia kasvumahdollisuuksia. Liiketoimintojen yhdistely ja hankintahinnan kohdistaminen on tehty alustavana.
     
    Hankinnan vaikutus konsernin varoihin ja velkoihin on kuvattu alla olevassa taulukossa:
     
     
    Lisäksi Ahlstrom on hankkinut kahden omistamansa myyntiyhtiön jäljellä olleet vähemmistöosuudet yhteensä 1,4 milj. eurolla.           
     
     
    * Ilman kertaluonteisia eriä.