Muutoksia Ahlstromin johtoryhmässä

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.3.2008
 
Ahlstrom Oyj:n johtoryhmän vastuualueita järjestellään uudelleen Risto Anttosen aloitettua toimitusjohtajana 28.2.2008. Johtoryhmään tehdään seuraavat muutokset 19.3.2008 alkaen.
 
Konsernin ostotoiminnot siirtyvät Risto Anttoselta Diego Borellolle, joka jatkaa myös nykyisessä tehtävässään konsernin innovaatio- ja teknologiajohtajana.
 
Ahlstromin Aasian alueen myyntiverkosto siirtyy Risto Anttoselta Laura Raitiolle, joka vastaa täten yhtiön myyntiverkostosta kokonaisuudessaan. Laura Raitio ottaa vastuulleen myös konsernin henkilöstötoiminnot Gustav Adlercreutzilta, sekä jatkaa myös aiemmassa tehtävässään konsernin markkinointijohtajana.
 
Hallinto- ja lakiasiainjohtaja Gustav Adlercreutz ottaa muiden tehtäviensä ohella vastuulleen liiketoiminnan kehityksen Laura Raitiolta.
 
Lasikuituliiketoiminnan johtaja Tommi Björnman vastaa jatkossa myös yhtiön toimintojen kehittämisprosessista muiden tehtäviensä ohella.
 
Muiden johtoryhmän jäsenten vastuualueet säilyvät ennallaan.
 
Ahlstrom on myös sopinut edellisen toimitusjohtajansa Jukka Moision kanssa, että hän on vapaa siirtymään uuden työnantajansa palvelukseen 1.4.2008 alkaen.
 
 
Lisätietoja:
 
Ahlstrom Oyj
Risto Anttonen
toimitusjohtaja
Puh. 010 888 4166
 
Jakelu:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com
 
Ahlstrom lyhyesti
 
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 500 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,8 mrd euroa vuonna 2007. Ahlstromin osake on noteerattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.
Jaa tämä sivuJaa tämä sivu