Ennakkotietoja Ahlstromin kolmannen vuosineljänneksen tuloksesta, koko vuoden näkymät heikentyneet

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 15.10.2008
 
Ennakkotietojen mukaan Ahlstromin heinä-syyskuun liikevaihto on 451,2 euroa ja tulos noin 11,4 miljoonaa euroa ilman kertaluonteisia eriä.
 
Ahlstrom muuttaa koko vuoden näkymiään tiettyjen tuotteidensa kysynnän heikkenemisen vuoksi. Tuloksen ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan olevan selvästi pienempi kuin vuonna 2007, jolloin tulos oli 67,8 miljoonaa euroa.
 
Ahlstrom arvioi aiemmin koko vuoden tuloksen olevan lähes samalla tasolla kuin vuonna 2007. Arvio perustui kysynnän heikkenemiseen erityisesti Yhdysvalloissa tietyissä Ahlstromin tuotteissa, kuten pyyhkimistuotteissa sekä rakennus-, auto- ja veneteollisuuden tuotteissa.
Tällä hetkellä on ilmeistä, että näiden tuotteiden kysyntä on heikentymässä myös Yhdysvaltojen ulkopuolella. Yhtiö on ryhtynyt toimenpiteisiin sopeuttaakseen tuotantonsa alentuneeseen kysyntään.
 
Ahlstromin muiden tuotteiden kysyntä on edelleen kasvanut ja yhtiö ennakoi koko vuoden liikevaihdon paranevan vuodesta 2007.
 
Ahlstrom julkaisee tammi-syyskuun osavuosikatsauksensa 28.10.2008.
 
 
Lisätietoja:
 
Ahlstrom Oyj
Risto Anttonen, toimitusjohtaja
Puh. 010 888 4166
 
Jari Mäntylä, talousjohtaja
Puh. 010 888 4768
 
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
 
 
Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 500 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,8 mrd euroa vuonna 2007. Ahlstromin osake on noteerattu NASDAQ OMX Helsingissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.