Ahlstrom kaksinkertaistaa erikoislujitetuotantonsa Yhdysvalloissa

Ahlstrom Oyj PÖRSSITITEDOTE 13.12.2007
 
Ahlstrom kaksinkertaistaa erikoislujitetuotantonsa Yhdysvalloissa
 
Korkealaatuisia kuitukankaita valmistava Ahlstrom kaksinkertaistaa erikoislasikuitulujitteita valmistavan Bishopvillen tehtaan tuotantokapasiteetin Yhdysvalloissa vastatakseen erityisesti tuulivoimateollisuuden voimakkaasti kasvavaan kysyntään. Kapasiteetin lisäys toteutetaan kahdessa vaiheessa vuoden 2011 loppuun mennessä, ja investointi on suuruudeltaan yhteensä noin 7 milj. euroa.
 
Ensimmäisen vaiheen laiteinvestoinnit, arvoltaan noin 3 milj. euroa, toteutetaan vuoden 2008 aikana. Toisessa vaiheessa Ahlstrom investoi vuosina 2009-2011 noin 4 milj. euroa uusiin tuotantolinjoihin Bishopvillen tehtaalla. Yhtiö odottaa erikoislujitteiden kysynnän vuotuisen kasvun Pohjois-Amerikassa olevan 20 % tuulivoimalamarkkinoilla ja 5 % veneteollisuudessa. Bishopvillen tehdas palvelee sekä Pohjois- että Etelä-Amerikan erikoislujitemarkkinoita sekä tukee Ahlstromin lasikuitumateriaaliliiketoiminnan laajentumista Aasiaan.
 
"Olemme tyytyväisiä liiketoimintamme kehittymiseen Amerikan markkinoilla. Nyt päätetyt investoinnit vahvistavat kykyämme palvella kasvavia tuulivoima- ja veneteollisuuden markkinoita", toteaa Ahlstromin lasikuitumateriaaliliiketoiminnasta vastaava johtaja Tommi Björnman.
 
 
Lisätietoja:
Tommi Björnman, johtaja, lasikuitumateriaalit-liiketoiminta-alue, puh. 050 526 1607
 
Jakelu:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com
 
 
Ahlstrom lyhyesti
 
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 6 500 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,6 mrd euroa vuonna 2006. Ahlstromin osake on noteerattu OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.