Ahlstrom: Fiberwebin kuluttajapyyhkeiden osto vahvistui

Ahlstrom Oyj PÖRSSITIEDOTE 25.5.2007 klo 18.15
 
 
Korkealaatuisia kuitumateriaaleja valmistava Ahlstrom vahvistaa ostavansa Fiberweb-yhtiön kuluttajapyyhkeiden liiketoiminnan. Maaliskuussa 2007 päätetyn yritysoston myötä Ahlstromista tulee maailman kolmanneksi suurin kuitukankaiden valmistaja.
 
Kauppahinta on 65 milj. euroa. Ostettu liiketoiminta käsittää neljä tehdasta, joista kaksi sijaitsee Italiassa, yksi Espanjassa ja yksi Yhdysvalloissa. Niiden liikevaihto oli 110 milj. euroa vuonna 2006 ja ne työllistävät yhteensä noin 400 henkilöä. Tehtaiden valmistamia pyyhkimistuotteita käytetään pääasiassa henkilökohtaiseen hygieniaan, vauvanhoitoon sekä kodinhoitoon tarkoitetuissa pyyhkeissä.
 
"Tämän yrityskaupan vahvistuminen on tärkeä virstanpylväs kasvustrategiamme toteuttamisessa. Orgaanisten kasvuinvestointien ja viimeaikaisten yrityskauppojen ansiosta Ahlstrom nousee maailman johtavaksi pyyhkimistuotteiden valmistajaksi ja kolmanneksi suurimmaksi kuitukangasmateriaalien toimittajaksi. Vahva markkina-asema parantaa entisestään kykyämme palvella asiakkaitamme maailmanlaajuisesti", toteaa Ahlstrom Oyj:n toimitusjohtaja Jukka Moisio.
 
Pyyhkimistuotteiden markkinoiden arvioidaan kasvavan 7 % vuodessa, ja kasvun arvioidaan olevan vielä tätäkin nopeampaa kehittyvillä markkinoilla.
 
Lisätietoja:
Jukka Moisio, toimitusjohtaja, Ahlstrom Oyj, puh. 010 888 4700

 
Jakelu:
Helsingin pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet
www.ahlstrom.com
 
 
Ahlstrom lyhyesti
Ahlstrom on johtava korkealaatuisten kuitumateriaalien kehittäjä, valmistaja ja markkinoija. Yhtiön valmistamia kuitukankaita ja erikoispapereita käytetään monissa jokapäiväisissä tuotteissa, esim. suodattimissa, hygieniapyyhkeissä, lattiamateriaaleissa, etiketeissä ja teipeissä. Ahlstromin kuituosaaminen ja innovatiivisuus ovat luoneet yhtiölle vahvan markkina-aseman monilla liiketoiminta-alueilla. Yhtiön 5 700 työntekijää palvelevat asiakkaita tuotantolaitoksilla tai myyntitoimistoissa yli 20 maassa kuudessa maanosassa. Ahlstromin liikevaihto oli 1,6 mrd euroa vuonna 2006. Ahlstromin osake on noteerattu Helsingin Pörssissä. Yhtiön internet-osoite on www.ahlstrom.com.